Uutisarkisto

Satakunnan museo

Satakunnan museon laajennuksesta järjestetään suunnittelukilpailu

Kokemäenjoen rannassa sijaitsevan Satakunnan museon laajentamisesta järjestetään yleinen arkkitehtuurikilpailu. Asiasta päätti Porin kaupunginhallitus kokouksessaan 5. maaliskuuta.
P-tunnus

Pori saa tilinpäätöksen 16 miljoonaa euroa plussalle – lainakanta lyhenee

Porin kaupungin viime vuoden tulokseksi on ennakkotietojen mukaan muodostumassa 16 miljoonaa euroa. Alkuperäisessä talousarviossa tavoitteeksi oli asetettu noin 3,9 miljoonan…
Ui kesäksi kuntoon -kampanja 2018

Maaliskuussa uidaan kesäksi kuntoon!

Ui kesäksi kuntoon -kampanja houkuttelee liikkujia keväthangilta myös uimahalliin.
Rokote

Tartuntatautilaki edellyttää sosiaali- ja terveysalan henkilöstön rokotuksia tartuntatauteja vastaan

Tartuntatautilaki (1227/2016) on tullut voimaan 1.3.2017 ja työntekijöiden ja opiskelijoiden rokotussuojaa koskeva lain 48 § on tullut voimaan 1.3.2018 alkaen.…
Ränsistynyt aita

Taas tullaan kyttäämään

Vuosittain keväällä tarkastellaan tietyn asuinalueen pihojen siisteyttä ja luvatonta rakentamista. Tänä vuonna kevätkierros suuntautuu Vähäraumalle ja Musaan 3.–6.4. Tarkoituksena ei…
Titus-robotti

Tekoälystä Porin uusi menestystekijä

Porin kaupunginhallitus käsittelee maanantaina 5. maaliskuuta Tekoälykäs Pori –ohjelmaa. Kaupunginhallitukselle ehdotetaan, että tekoälyn soveltaminen nostetaan Porin tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan…
Koululaiset tapaamassa kaupunginjohtajaa

Nuorten Porilaisten marssi – kyselytunti päättäjille

Porin kaupunki tuottaa porilaisten lasten ja nuorten osallisuutta edistävää toimintaa. Osana lasten ja nuorten kuulemis- ja vaikuttamisjärjestelmää järjestetään kuudennen kerran…
Rakkauskarhu

Päiväkoti Pikkureppu on otettu käyttöön – vihkiäisissä luovutetaan lasten vaalien voittaja

Päiväkoti Pikkureppu vihitään virallisesti käyttöön tiistaina 6. maaliskuuta.
Marianna Heljakan kuvataiteen lukiodiplomi

Telineillä – Porin lukioiden kuvataiteen lukiodiplominäyttely Promenadikeskuksessa

Promenadikeskuksen aulan Telineillä-näyttelyssä on esillä PSYL:n ja Lyseon lukioiden kuvataiteen lukiodiplomikurssilla suoritettuja lukiodiplomitöitä.
Perusturva, Maantiekatu

Pori selvittää sote-kiinteistöihin liitettäviä mielikuvia – anna mieluisesi määrä sydämiä

Porin kaupunki on lähestynyt asukkaita kyselyllä, jolla se selvittää sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden käytössä oleviin kiinteistöihin liitettäviä mielikuvia. Kyselyä perustellaan…