Porin pääkirjasto kadulta nähtynä

Sanan ja kuvan voimalla kirjaston syksyyn – luvassa ohjelmaa kirjallisuudesta kieliin

Kirjaston syksyssä on luvassa elokuvailtoja, suositun open micin jatkumista ja kirjailijavieraan käyminen. Lokakuun lopulla julkaistavalla mobiilisovelluksella voi hakea kielikavereita. Sen käyttöä opastetaan kirjastolla marraskuussa. Lisäksi suosittujen e-kirjojen kokoelma laajenee ja kirjastolle tulee väliaikainen pankkien neuvontapiste.

Porin pääkirjasto kadulta nähtynä

Kirjailija ja tutkija Virpi Hämeen-Anttila on haastateltavana Kansalaisopiston auditoriossa maanantaina 22. lokakuuta kello 18. Hämeen-Anttilan laajaan tuotantoon kuuluvat suomennoksien lisäksi salanimellä kirjoitettu Markus Falk sekä erityisen suosittu Björk-dekkarisarja. 

Elokuvailloissa 25. lokakuuta ja 22. marraskuuta esitetään saksalaiset elokuvat, joista ensimmäinen on toimintaa tulviva draama historian tärkeimpiin ja vallankumouksellisimpiin kuuluvista ajoista. Jälkimmäisenä esitettävä elokuva kuvaa naisen selviytymiskeinoa puna-armeijan julmuuksia vastaan. Elokuvia pääsee katsomaan pääkirjastossa, ja sen jälkeen voi jäädä keskustelemaan niistä muiden katsojien kanssa. 

Käsityöharrastajille on tarjolla Novellikoukku kerran kuukaudessa, seuraavan kerran 5. marraskuuta kello 18. Silloin saadaan opastusta ja vinkkejä omiin käsitöihin novellinkuuntelun lomassa. 

Lukupiiri kokoontuu kuukausittain pääkirjastossa. Seuraavaksi 12. marraskuuta kello 18. Tuolloin ruodittavana Ian McEwanin Pähkinänkuori.

Runot kannattaa kaivaa pöytälaatikoista ja nettikansioista 14. marraskuuta ja 10. joulukuuta kello 18, ja tulla esittämään niitä pääkirjastolle. Open mic -tapahtumassa mikki on avoin omalle ilmaisulle. 

Kieltä oppii puhumalla – tutustu Lango-sovellukseen

Kielikavereita voidaan 30. lokakuuta jälkeen etsiä kännykkäsovelluksesta, sillä Aluehallintoviraston rahoittama Lango julkaistaan. Täysi-ikäisille tarkoitettuun sovellukseen kirjaudutaan Facebookin kautta kertoen itsestä sekä mitä kieltä haluaa oppia ja mitä jo osaa. 

Sovellus yhdistää annettujen tietojen perusteella sopivat henkilöt. Kun ehdokkaista löytyy mielenkiintoinen kielikaveri, niin häneen voi ottaa yhteyttä monin eri tavoin, kuten Messengerin, WhatsAppin tai sähköpostin kautta. Langon opastusta on tarjolla pääkirjastolla 20.–22. marraskuuta.  

Jatkossa tarjolla vieraskielisiä e-äänikirjoja

Satakirjastojen yhteisestä e-kirjakokoelmasta lainataan ja kuunnellaan innokkaasti kirjoja. 

– Jo nyt olemme ylittäneet koko viime vuoden lainamäärät, vaikka e-aineistokokoelma on melko pieni ja rajattu. Kirjasto voi ostaa vain niitä e-kirjoja ja e-äänikirjoja, joita kustantajat suostuvat kirjastoille myymään, sanoo osastonjohtaja Merja Kalliomäki. 

Kirjastolla on otettu lisäksi käyttöön uusi, pääosin englanninkielisiä e-äänikirjoja tarjoava Naxos Spoken Word Library. Kokoelma sisältää klassikoita ja palveluun kirjaudutaan kirjastokortin numerolla.

Asiaa pankille?

Pääkirjasto on tarjonnut pankeille mahdollisuuden tulla kertomaan palveluistaan ja vastaamaan asiakkaiden kysymyksiin kuukauden ensimmäisenä tiistaina. Yksi pääkirjaston kokoushuone on pankkien käytössä 6. marraskuuta ja 4. joulukuuta kello 13–15. Pankkipäivät jatkuvat ensi vuonna.


Porin pääkirjasto kadulta nähtynä