Uutisarkisto

Minustako yrittäjä -info

Minustako yrittäjä?

Porin kaupunki yhteistyökumppaneineen kutsuu yrittäjyydestä kiinnostuneet maksuttomiin Minustako yrittäjä –infotilaisuuksiin kevään aikana.
Antinkadun kaukolämmön karttakuva

Antinkadun toinen kaista sulkeutuu tänään

Uuden kaukolämmön rakentaminen sulkee Antinkadun toisen kaistan tänään iltapäivästä parin viikon ajaksi. Katu suljetaan Itsenäisyydenkadulta Koulukadulle noin 35 metrin matkalta.
Lasten leiri

Museoissa tapahtuu keväällä ja kesällä – lastenleiri kesälomien alkaessa

Satakunnan Museo järjestää kesäloman alussa kaksi historialeiriä koululaisille. Toinen kesäleireistä on jo ison suosion vuoksi täynnä, mutta 12.-15. kesäkuuta järjestettävään…
Kukat Kokemäenjoen rannalla

Kutsut mammografia-tutkimuksiin seulottaville ikäluokille huhtikuun aikana

Porin perusturvan alueella kutsutaan tänä vuonna mammografia-tutkimuksiin seulottavat ikäluokat, eli 50–69 -vuotiaat naiset.
Arkkitehti Oy Asmala

Keksi nimi Itä-Porin uudelle monitoimitalolle – kilpailu käynnissä

Sampolaan rakenteilla olevalle oppimis- ja liikuntakeskukselle etsitään nimeä. Ensi vuoden toukokuussa valmistuvaan kiinteistöön tulee kaksi koulua, suuri sisäliikuntahalli, sivukirjasto ja…
Keväinen katupöly Valtakadulla

Kevään katupölykausi pahimmillaan

Vilkasliikenteisillä katuosuuksilla pölyää nyt runsaasti. Keskimääräistä talvea suuremmat hiekoitusmäärät, kevään pitkä pakkasjakso ja nastarenkaiden käyttö saavat ilman nyt pölyämään suuressa…
Pihlavan kirjasto

E-aineistojen suosio kasvussa Satakirjastoissa

E-kirjojen ja e-äänikirjojen suosio on kasvussa Satakirjastoissa, sillä lainojen määrä nousi 53 prosenttia. Vuonna 2017 tammi-maaliskuussa tehtiin 2761 lainausta ja…
Lapset pyöräilemässä

Hyvinvointiin panostetaan Porissa – WHO:n edustaja tulossa vierailulle

Terve Kunta -verkosto kokoontuu Porissa 11.-12. huhtikuuta. Verkostolle saadaan ainutlaatuinen ja merkittävä vieras, sillä WHO/Europe´s Regional Focal Healthy Cities edustaja…
P-tunnus

Liikuntatilojen syys- ja kevätkauden vuorojen hakuaika päättyy 30.4.2018

Sivistystoimialan liikuntatilojen vuorojen haku syyskaudelle 2018 ja kevätkaudelle 2019 päättyy 30.4.2018.
Kokkikarhu

Porille merkittävä kuntien kiertotalouden palkinto – ylijäävän kouluruuan hyödyntäminen ruoka-apuna auttaa aidosti

Porin kaupunki on valittu kuntien kiertotalouden ratkaisijatoimijaksi. Pori on mukana Helsingissä tiistaina 10. huhtikuuta julkaistulla uudella Kuntien kiinnostavimmat kiertotalousteot -listalla.