Uutisarkisto
Pori on mukana Toimintakykyinen Suomi ‑etujoukoissa
Porin kaupunki osallistuu Suomen Olympiakomitean ja UKK‑instituutin Toimintakykyinen Suomi ‑kokonaisuuteen, jonka tavoitteena on vahvistaa suomalaisten työ‑ ja toimintakykyä pitkällä aikavälillä.…
Tekninen lautakunta käsittelee käytöstä poistuneiden rakennusten purkuesityksiä
Reposaaren kivikoulun laajennusosaa ja Uudenkoiviston entistä päiväkotirakennusta esitetään purettaviksi. Toiminta rakennuksissa on päättynyt, eikä niille ole enää osoitettavissa jatkokäyttöä. Lisäksi…
Vesijohtotyö katkaisee liikenteen Pietniementiellä torstaina
Porin Vesi saneeraa Pietniementien runkovesijohtoa. Tämän vuoksi Pietniementien ja Heisitien risteys on suljettu autoliikenteeltä torstaina 15. tammikuuta kello 8–20.
Myrskypuiden raivaaminen jatkuu eri puolilla kaupunkia
Joulukuun lopulla Porin yli kulkenut myrsky aiheutti tuhoja kaupungin omistamissa metsissä ja sulki osia retkeily- ja ulkoilureiteistä sekä luontopoluista. Heti…
Mitä kaupungin pitäisi tehdä 60 000 eurolla? Kerro ideasi ihmisten kohtaamisten lisäämiseksi!
Mikä saisi meidät porilaiset kohtaamaan toisiamme enemmän? Kerro iso tai pieni ideasi osallistuvan budjetoinnin verkkoalustalla tai 15. tammikuuta alkaen kaikissa…
Kinokellarin kevätkausi pyörähtää käyntiin keskiviikkona
Kinokellarin kevätkauden elokuvien teemana on itsensä etsiminen. Esitykset alkavat tänä vuonna totuttua aikaisemmin jo keskiviikkona 14. tammikuuta. Kinokellarin esitykset nähdään…
Toukkien kanssa tehdyt teokset ja rakennussarjakalat avaavat Kruunupään gallerian näyttelyvuoden
Lastenkulttuurikeskus Kruunupään gallerian vuosi käynnistyy kahdella rinnakkaisella näyttelyllä. Tiina Vainion Kauhu ja kimallus -näyttely sekä Veijo Setälän Kalamalja-näyttely esittävät pienelijöiden,…
Porilaiset kertovat yksinäisyydestä: kaipuu toisten seuraan toistuu
Porin kaupunki selvitti yhdessä SPR:n Satakunnan piirin Yksinäisyysverkoston kanssa porilaisten kokemuksia yksinäisyydestä ja siihen liittyvistä tunteista. Vastauksissa korostuvat arjen pienet…
Kaupunkimessut alkavat maanantaina – monipuolinen ohjelma valloittaa keskustan
Porin keskustan tyhjät tilat täyttyvät maanantaista 12. tammikuuta 2026 alkaen, kun ensimmäiset Kaupunkimessut käynnistyvät. Tammikuun loppuun asti kestävä tapahtuma kokoaa…
Lukion Tiedeviikko tuo jälleen tieteen ja tutkimuksen nuorten ulottuville
Porin lukio järjestää 12.–16.1. perinteisen Tiedeviikon, joka kokoaa saman katon alle laajan joukon akateemisia henkilöitä luennoimaan lukion opiskelijoille. Viikon aikana…