Uutisarkisto
Kutsu: Henkilökohtainen budjetointi sote-palveluissa, Porin pilotin päätösseminaari
Sosiaali- ja terveyspalveluihin sekä valinnanvapauteen liittyvä Porin hankepilotin päätösseminaari henkilökohtaisesta budjetoinnista pidetään tiistaina 2.4.2019. Pilotti on osa kolmivuotista valtakunnallista hanketta…
Läpikulku Hallituskadulta Valtakadulle suljetaan liikenteeltä Annankadun kohdalta
Niin sanotussa Karhukorttelissa sijaitseva katuosuus suljetaan Hallituskadun puoleisesta päästä pysyvästi huomenna torstaina 7. maaliskuuta.
Porin kaupungin viime vuoden ostolaskut ovat nyt kaikkien nähtävillä verkossa
Porin kaupunki on julkaissut toimialojensa ja liikelaitosten tavaroiden ja palvelujen viime vuoden ostolaskutiedot verkossa. Tiedot on julkaistu avoimena datana ja…
Olli Lindholmia muistetaan yhdessä Porin torilla
Laulaja Olli Lindholmia voi muistaa Porin torilla. Kuka tahansa voi käydä jättämässä kynttilän tai muun muistamisen Satakieli-lavan portaille.
Pori järjestää suruliputuksen Olli Lindholmin muistolle
Porin kaupunki järjestää tänään 12. helmikuuta suruliputuksen Olli Lindholmin muistolle. Lindholm oli syntyjään porilainen ja suruliputus järjestetään keskeisissä keskustan alueen…
Porin uudistetut verkkosivut keräsivät kehuja maailmalla
Pori.fi-verkkosivut keräsivät kiinnostusta ja kehuja Euroopan komission rahoittaman Digital Cities Challenge -hankkeen seminaarissa. Erityisesti Porin verkkosivujen rakenne sai ylistystä.
Porin kaupunki muisti viime vuoden menestyksekkäitä urheilijoita Satakunnan Urheilugaalassa
Vuonna 2018 menestyneitä porilaisia nuoria urheilijoita muistettiin stipendeillä. Stipendit jaettiin urheilijoille tänään Satakunnan Urheilugaalassa.
Seuraavalta hallitukselta odotetaan kumppanuuteen perustuvaa kaupunkipolitiikkaa
Suomen 21 suurinta kaupunkia, Pori mukaan lukien, ovat laatineet yhteiset hallitusohjelmatavoitteet. Tavoitteiden lähtökohtana on näkemys siitä, että tulevaisuuden kaupunkipolitiikka pohjautuu…
Pori sopii kaikille – Eau de Pori -ystävänpäiväpaketista Pori-tuoksu itselle ja ystävälle
Pori sopii kaikille, joten muista siis Eau de Pori -ystävänpäiväpaketin avulla kaveria, äitiä, isovanhempaa, puolisoa tai vaikka raumalaista. Unohtamatta tietenkään…
Joutsijärven Tammen alueen metsienhoidosta toteutetaan kysely
Porin kaupunki on laatimassa omistamalleen Tammen alueelle metsienhoito-ohjelmaa vuosille 2019–2069. Joutsijärven ympäristö on hyvin suosittua ulkoilu- ja retkeilyaluetta, joten alueen…