Sivistystoimialan toimipaikka 01-08-2019

Sivistystoimialan hallinto muuttaa Rautatienpuistokadulle samaan kiinteistöön Palmgren-konservatorion kanssa

Porin kaupungin sivistystoimialan hallinto muuttaa elokuun alussa uusiin tiloihin osoitteeseen Rautatienpuistokatu 7. Muuton aikana 1. ja 2. elokuuta asiakaspalvelu hoidetaan puhelimitse ja sähköpostitse. Uusi toimipaikka avataan maanantaina 5. elokuuta ja se on avoinna arkisin kello 9-15.

Sivistystoimialan toimipaikka 01-08-2019

Sivistystoimialan hallinnon uudet tilat sijaitsevat samassa kiinteistössä, jossa toimii Palmgren-konservatorio. Sisäänkäynti tiloihin on Tasavallankadun puoleisesta päädystä.

Sivistystoimiala vastaa yksiköittäin Porin kaupungin varhaiskasvatuksen, opetuksen, kulttuurin sekä liikunta- ja nuorisotyön palveluista. Toimialan hallinto-, talous- ja henkilöstötehtävistä vastaa yhteiset palvelut -yksikkö.

– Nykyisissä tiloissa työskentelee noin 40 työntekijää. Suurin osa henkilöstöstä siirtyy uuteen Rautatienpuistokadun toimipaikkaan. Tilavarausten, s2-opettajien sekä perhepäivähoidon toimipisteet joudumme valitettavasti tilapuutteen takia järjestämään toisaalle. Näistä tilavaraukset on jo muuttanut keskustan nuorisotalolle ja heidän palvelunsa toimii siellä normaalisti, kertoo yhteiset palvelut -yksikön päällikkö Kaisa Harjunpää.

Sivistystoimialan toimipaikan siirtyminen osoitteeseen Rautatienpuistokatu 7 ei vaikuta toimialan muihin yhteystietoihin eli PL-postiosoite, puhelinnumerot ja sähköpostiosoitteet säilyvät ennallaan. Sivistystoimialan muutto Otavankatu 3:n toimipaikasta johtuu rakennuksessa todetuista sisäilmaongelmista.

 


Sivistystoimialan toimipaikka 01-08-2019