Uutisarkisto
Kesäruokailussa vietetään Reilua suklaapäivää
Perjantaina 7. heinäkuuta vietetään Maailman suklaapäivää. Sen kunniaksi Reilu Pori -kannatustyöryhmä haluaa ilahduttaa kesäruokailussa käyviä koululaisia Reilun kaupan kaakaolla ja…
Muutoksia Apollontien alueen väistämisvelvollisuuksiin – muutosten tavoitteena lisätä koulumatkojen turvallisuutta
Pohjoisväylän uusi koulu aloittaa toimintansa elokuussa ja koulun ympäristön liikenneturvallisuutta on tutkittu kuluneen kevään aikana laajasti. Ruosniemessä sijaitsevan Apollontien sivukatujen…
Jokaisella on oikeus liikkua -hanke käynnistynyt hienosti
Jokaisella on oikeus liikkua -hankkeen ensimmäisen vuoden puoliväli on ylitetty. Touko-kesäkuun aikana toteutuneeseen kyselyyn tuli hienosti vastauksia ja tulokset raportoidaan…
Pori mukana Jazz Kidseillä
Porin kaupunki on tänä vuonna mukana Pori Jazz Kids -festivaaleilla keskiviikkona 12. heinäkuuta. Luvassa on muun muassa kasvomaalauksia, siirtokuvatatuointeja, kanoottien…
Ensimmäistä kertaa kesäkuussa järjestetty SuomiAreena keräsi upeasti kävijöitä yhteiskunnallisen keskustelun äärelle
SuomiAreena valloitti Porin ensimmäistä kertaa historiansa aikana heti juhannuksen jälkeen. Helteessä ja hetkittäisessä ukkosmyrskyssä järjestetty tapahtuma täytti kaupungin innostuneista ihmisistä…
Pori kehittää Meri-Porin ulkoilureittejä – vastaa kyselyyn
Porin kaupunki haluaa nostaa esiin ja tehdä saavutettavammaksi Pihlavan seudun monipuolista luontoa ja historiaa laatimalla ulkoilureittien kehittämissuunnitelman, mikä käsittelee erityisesti…
Pori mukana rakentamassa rahastoa kasvuyritysten elinvoiman kehittämiseksi
Kaupunginhallitus päätti 26. kesäkuuta pidetyssä kokouksessa Porin kaupungin osallistumisesta Satakunnan Kasvurahasto Oy:n osakeantiin ja sitoutumisesta sijoittamaan rahastoon miljoonan euron suuruisen…
Maauimalaan iskeneen salaman aiheuttamat vahingot saatu korjattua – uimalaitos avataan perjantaina
Salama iski Porin maauimalaan tiistaina 27. kesäkuuta, jonka seurauksena maauimala oli suljettu seuraavana päivänä.
Liisanpuiston entisen opetuskeittiön irtaimiston huutokauppa käynnissä
Porin kaupungin kiinteistökehitysyhtiö Kiinteistö Oy Domus Arctopolis myy Liisanpuiston entisen opetuskeittiön laitteita ja kalusteita huutokaupalla. Huutokauppa on käynnissä tuotteesta riippuen…
Jättipalsamia kitketään nyt ympäri kaupunkia – tule mukaan talkoisiin!
Porissa järjestetään kesällä jälleen useita kaikille asukkaille avoimia yhteistalkoita, joissa keskitytään erityisesti haitallisen jättipalsamin torjuntaan. Lisäksi käynnissä on soolotalkoita, joihin…