Uutisarkisto

Porin kaupunki jakaa lasten ja nuorten liikuntaharrastuksiin taloudellista tukea. Tukea voi hakea 31. joulukuuta asti porilaisessa urheiluseurassa harrastavan 7–15-vuotiaan porilaisen lapsen tai nuoren perhe. Kyseessä voi olla uusi tai jo olemassa oleva harrastus.
Viime talvena avatulle Liisantorin tekojäälle on haettu toimivia käytäntöjä käyttökokemuksiin perustuen. Saatujen palautteiden perusteella kiekon käyttö kiellettiin ja pelaamista keskitettiin urheilukeskuksen tekojääradalle. Palautetta tulee edelleen ja nyt käyttäjiltä kartoitetaan mielipiteitä kyselyllä.
Porin kaupunginvaltuusto käsittelee vuoden 2021 talousarviota kokouksessaan 14. joulukuuta. Kokous lähetetään suorana lähetyksenä Porin Youtube-kanavalla.
Critical Metals ja Neometals Australiasta ovat valinneet Suomen ja Porin kestävän kehityksen mukaisen vanadiinin tuotantolaitoksensa sijoittumispaikaksi (VRP*).
Porin kaupunki tiedotti koronavirustilanteen toimenpiteitä ja rajoituksista tilojen käyttöä koskien tänään aamupäivällä. Liikuntatilojen käytön osalta joitakin täsmennyksiä:
Osana koronaviruksen leviämisen ehkäisyä Porin kaupunki rajoittaa loppuvuodeksi tilojensa käyttöä 3.12.–31.12.2020 väliseksi ajaksi ja tekee tarkennuksia suosituksiin.
Porin kaupunginhallitus on valmis viemään talousarvioehdotuksensa kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi. Talousarvioesitys on noin 6 miljoonaa euroa alijäämäinen.
Porin kaupunki järjestää mediatilaisuuden keskiviikkona 2.12. klo 10 alkaen.
Yyterin kuntopolun uudet kuntoportaat ovat valmistuneet, ja sen myötä kuntopolku on kokonaisuudessaan valmis käyttäjiä varten. Myös Yyterin punaisen tuvan WC:t ja grillipaikka ovat auenneet ulkoilijoille.   
Porilaisille järjestettiin äänestysmahdollisuus Sampolan Ilmin- ja Sammonpuistojen puistosuunnitelmaluonnoksista viime lokakuun aikana. Äänestys oli jatkoa vuonna 2019 pidetylle ensimmäiselle osallistamisvaiheelle, jolloin asukkailta kerättiin ideoita ja mielipiteitä kyseisten puistojen suunnitteluun.

Sivut