Uutisarkisto

Kokeilun tavoitteena on nykyistä tehokkaammin edistää työllistymistä ja koulutukseen ohjautumista sekä tuoda uusia ratkaisuja työvoiman saatavuuteen.
Maanantaina alkaneen posti- ja logistiikka-alan unioni PAU:n lakko vaikuttaa Porin kaupungin osalta muun muassa laskutukseen sekä perusturvan, kirjaston ja pysäköinninvalvonnan palveluihin.
Riian kuusipuun tarina -näyttelyssä on esillä kuvia Riiassa vuosittain järjestettävän taidefestivaalin teoksista, joissa tulkitaan perinteikästä joulukuusta uudenlaisilla ja kokeellisillakin tavoilla. Tähän näyttelyyn on valittu festivaalin parhaita töitä vuosien varrelta.
Joukkoliikennejaosto hyväksyi uudet lipputuotteet lähes esityksen mukaan, mutta aikuisten ja nuorison kertalippuun lisätään 60 minuutin vaihtoaika. Ensimmäisenä muutoksena seutulippu korvataan kausilipulla vuodenvaihteessa. Laajemmat uudistukset Porin paikallisliikenteessä tulevat voimaan heinäkuussa.
Luvassa on monipuolisia asiantuntijapuheenvuoroja sote-alan digitaalisista palveluista, hyvinvointiteknologiasta, robotiikasta ja tekoälystä. Tapahtumassa on myös monia teknologia-alan näytteilleasettajia.
Porin keskustasta on valmistunut kaksi selvitystä. Ne ohjaavat jatkossa Porin keskusta-alueen maankäytön suunnittelua.
Yleensä nuoret pääsevät tutustumaan aikuisten töihin, mutta pitäisikö asetelman olla sittenkin päinvastainen? Tästä SuomiAreena-lavalla heitetystä ajatuksesta kumpusi idea Porin nuorisovaltuuston ja kaupunginvaltuuston yhteisestä tapaamisesta.
Porin kaupunki ja Matkahuolto Oy ovat neuvotelleet osakekaupasta koskien Matkahuollon omistamia Porin linja-autoasemakiinteistö Oy:n osakkeita. Kaupan toteutuessa osakkeet tulevat Porin kaupungin omistukseen ja linja-autoaseman kiinteistöyhtiöstä tulee kokonaan kaupungin omistama.
Porin seudun joukkoliikennejaosto käsittelee 5. marraskuuta esitystä paikallisliikenteen uusista lipputuotteista. Esityksen mukaan lasten matkustamisesta tulisi edullisempaa ja kilometriperustainen kertalippu poistuisi.
Vähärauman koulun 5. ja 6. luokkalaiset saivat mahdollisuuden vaikuttaa kotikaupunkinsa asioihin, kun he kirjoittivat kirjeet Porin päättäjille. Kirjeet kirjoitettiin teemalla Kui Oppilaat Voi? ja niistä välittyy aidosti lasten ajatukset Porista ja porilaisuudesta.

Sivut