Uutisarkisto

Perinteinen syksyn sieniretki suuntautuu Merikarvian Tuorilaan. Retken jälkeen tutustutaan Merikievarissa valtakunnallisten sienipäivien erittäin laajaan sieninäyttelyyn!
Valtakunnallista Hävikkiviikkoa vietetään ensi maanantaista 9. syyskuuta alkaen. Perinteisen teemaviikon tarkoituksena on nostaa ruoan arvostusta ja kertoa ruokahävikin vähentämisen tärkeydestä. Erityisenä painopisteenä tänä vuonna on ruoan ilmastovaikutukset.
Tiistaina 10.9. järjestetään maksuton kurkiretki Kauvatsan Puurijärvelle.
Ympäristöviikkoa vietetään Porin kouluissa jo kymmenennen kerran 2.-6. syyskuuta. Porin kaupunki järjestää oppilaille monipuolista ohjelmaa yhdessä yli 20 yhteistyökumppanin kanssa. Tutustumiskäynnit ja kouluvierailijat tavoittavat noin 120 oppilasryhmää.
Oppimis- ja liikuntakeskus Itätuuli otettiin käyttöön elokuun alkupuolella koulujen alettua. Uusi monitoimikeskus pitää sisällään kaksi koulua, kirjaston sekä yhteisötila Salongin.
Tänä syksynä nuorisopassin tarjonta laajenee entisestään. Uutena tarjonnassa ovat kansalaisopiston maksuttomat sarjakuva- ja kokkauskurssit. Lisäksi kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisille on lisätty kymmenen uintikertaa.
Porissa Cygnaeuksen ruokapalvelukeskuksessa ja Porin Lyseon kouluruokalassa tarjotaan nyt kasvisruokaa kaikille oppilaille liharuoan vaihtoehtona. Aiemmin kasvisruokaa oli päivittäin tarjolla vain kasvisruokavalion ennalta ilmoittaneille.
Porin kaupunkia viime viikolla kohdanneen tietomurron aiheuttamat ongelmat on korjattu. Tietomurto kohdistui opetusverkkoon, joka on saatu nyt rakennettua takaisin käyttökuntoon.
Porin kesäyliopiston uusi toimintakausi pyörähtää pian käyntiin. Koulutuksiin voi nyt tutustua ja ilmoittautua kesäyliopiston verkkosivuilla.
Porin kaupunki on mukana lauantaina 17. elokuuta järjestettävässä Pori Pride -tapahtumassa. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemaa korostavalle tapahtumalle myönnettiin keväällä Rakkaudella porilaisille -hyvinvointirahaa.

Sivut