Uutisarkisto

Minä Porissa -juttusarja esittelee Porin kaupungin eri toimialojen työntekijöiden työarkea ja tunnelmia. Juttusarjan tavoitteena on kertoa eri edustajien käsityksiä ja kokemuksia Porista, porilaisuudesta ja kaupungilla työskentelystä.
Alueelle suunnitellaan uudisrakentamista sekä tutkitaan kaavoitettavan alueen pysäköintitarpeita ja liittymiä. Kaavaehdotus on nähtävillä 8. tammikuuta asti.
Critical Metals ja Neometals Australiasta ovat valinneet Suomen ja Porin kestävän kehityksen mukaisen vanadiinin tuotantolaitoksensa sijoittumispaikaksi (VRP*).
Minä Porissa -juttusarja esittelee Porin kaupungin eri toimialojen työntekijöiden työarkea ja tunnelmia. Juttusarjan tavoitteena on kertoa eri edustajien käsityksiä ja kokemuksia Porista, porilaisuudesta ja kaupungilla työskentelystä.
Työllisyyden kuntakokeilujen piti alkaa vuodenvaihteessa myös Satakunnassa, mutta nyt aloitus on siirtymässä maaliskuun 2021 alkuun. Lykkäämistä esittää eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta mietinnössään. Eduskunnan on määrä hyväksyä kokeilulaki joulukuun 2020 aikana.
Vaiheasemakaavalla lisätään kerrosalaa ja -lukua voimassa olevan asemakaavan määräyksiä muuttamalla. Lisäksi kaava sisältää määräyksiä rakentamisesta siten, että sen sovittaminen maisemaan huomioidaan.
Minä Porissa -juttusarja esittelee Porin kaupungin eri toimialojen työntekijöiden työarkea ja tunnelmia. Juttusarjan tavoitteena on kertoa eri edustajien käsityksiä ja kokemuksia Porista, porilaisuudesta ja kaupungilla työskentelystä.
Marraskuussa pidetyssä viranomaisneuvottelussa Varsinais-Suomen Ely-keskus, Satakuntaliitto ja Satakunnan museo edellyttivät täydentäviä selvityksiä mm. luontoarvojen, rakennusinventoinnin päivityksen sekä meluselvityksen osalta.
”Minä Porissa”-juttusarja esittelee Porin kaupungin eri toimialojen työntekijöiden työarkea ja tunnelmia. Juttusarjan tavoitteena on kertoa eri edustajien käsityksiä ja kokemuksia Porista, porilaisuudesta ja kaupungilla työskentelystä.

Sivut