Uutisarkisto

Pulkkamäen ja juoksuportaiden lisäksi puistoon on toivottu esimerkiksi paikkoja kokoustamiseen ja opiskeluun.
Voihan joululahjahössötys, mutta onneksi siihen on valmis ratkaisu: Porisperen kolmen päivän lipun ja Porin kaupungin aidon tuoksun, Eau de Porin, saa torstaista 13. joulukuuta alkaen edullisella yhteishinnalla ilahduttamaan joulua.
Live-lähetystä kokeiltiin valtuuston kokouksessa 10. joulukuuta ensimmäistä kertaa. Lähetystä seurasi parhaimmillaan samanaikaisesti yli 100 henkilöä.
Valmet Automotiven autotehdas on panostamassa vuodenvaihteessa näkyvyyteen ja rekrytointiin Porissa. Autotehtaalle Uuteenkaupunkiin pääsee kätevästi kulkemaan Porista linja-autolla.
Music Against Drugs ry järjestää ilmaisen iltatapahtuman perjantaina 14.12.2018 klo 18-23 Porin keskustan nuorisotalolla.
eYstäväpiirissä voit saada uusia ystäviä ja oppia samalla digilaitteiden käyttöä. Keväällä Porin pääkirjastossa kokoontuvaan eYstäväpiiriin on nyt haku käynnissä.
Lauantaina Jean Sibeliuksen syntymäpäivänä eli suomalaisen musiikin päivänä kello 15 alkaen Porin Suomalaisella Klubilla soi Pori Sinfoniettan Sibeliuksen syntymäpäivä -kamarikonsertti.
Keksi nimi Porin kirjastoautolle ja osallistu nimikilpailuun kirjaston toimipisteissä tai kirjaston omalla Facebook-sivulla.
Pori Energian perinteinen 5 000 euron joululahjoitus suunnattiin tänä vuonna Porin sosiaalitoimen kautta alueen vähävaraisille lapsiperheille ja nuorille aikuisille.
Seuraava Porin kaupunginvaltuuston kokous pidetään 10. joulukuuta. Erityisen kokouksesta tekee se, että valtuuston kokousta voi seurata suorana live-lähetyksenä verkossa vaikka omalta kotisohvalta.

Sivut