Pääkirjaston tilojen kehittämisestä on tekeillä tarveselvitys, jonka tavoitteena on luoda entistä parempi ja monipuolisempi kirjasto. Kaupunkilaisten toiveita kirjastosta kartoitetaan sähköisellä kyselyllä sekä avoimilla tapahtumilla, joista ensimmäinen on maanantaina 8.8. klo 17-19 pääkirjaston aulassa.
Kirjurinluodon kärkeen valmistuneen rakkauspuiston avajaisia vietetään perjantaina 5. elokuuta kello 12–15. Rakkauspuiston avajaisissa vihitään pariskunta, missit käyvät vierailulla, 50 ensimmäistä kävijää saavat ruusun ja kaiverretaan rakkauslukkoja!  
Kaikille avoimet ja maksuttomat Rakkaudella porilaisille -hyvinvointirahalla toteutettavat hankkeet jatkuvat tuttuun tapaan elokuussa. Tulossa on erityisesti Porin eri kyliin saapuvia hauskoja koko perheen tapahtumia. Myös keväältä tuttu Reppuraput-hanke tekee elokuussa paluun.
Kirjurinluodossa järjestettävät Kirvatsin Jytä ja Porispere aiheuttavat poikkeuksia Kirjurinluodossa kulkemiseen. Lokkilavan alue on suljettu 31.7.–8.8. välisenä aikana, Kaarisillan kautta kulku on suljettu 4.–7.8. sekä Liikennepuisto Vinkkari on pois käytöstä 5.8. kello 15 alkaen ja lauantaina 6.8. kokonaan kiinni.
Entisen postitalon työmaalla suoritettavien nostotöiden vuoksi Yrjönkatu on suljettuna perjantaina 29. heinäkuuta kello 6–15 välisenä aikana.
Täs nää Porin kaupungin mainokset sit ny o, toteaa Porisuhdeneuvoja Luukkone uudella videolla. Porisuhdeneuvoja-kampanjan ensimmäisen ja toisen kauden videoiden yhteenlasketut näyttökerrat ovat yli 6 miljoonaa pelkästään Porin kaupungin omissa kanavissa.
Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä 31. elokuuta asti.
Keskustan eteläisellä laidalla sijaitsevan Keskusaukion perusparannustyöt käynnistyvät maanantaina 1. elokuuta. Loppukesän ja syksyn aikana aukion kuljettavuutta ja oleskelumukavuutta parannetaan muun muassa kulkuväyliä, valaistusta ja kalusteita uudistamalla. Työt vaikuttavat myös alueen pysäköintiin.
Neljättä kertaa järjestettävä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemaa ja ihmisoikeuksia esille nostava rauhanomainen mielenilmaus Pori Pride näkyy pitkin viikkoa erilaisissa tapahtumissa ympäri kaupunkia. Lauantaina Pori Pride huipentuu pääjuhlaan Eetunaukiolle.
26.7. Kanta-Porin paloasemalla luovutettiin Satavarmasti toimittu -tunnustus Tiina Koivumäelle.

Sivut