Harrastustoimijoille
Kaksipäiväinen koko kaupungin harrastustapahtuma Näin Pori Harrastaa 4.–5. syyskuuta 2026 Porin Karhuhallissa. Kutsumme mukaan toimijoita kaikenlaisten harrastusten, vapaa-ajanpalveluiden ja kaikenikäisten harrastajien parista.
Ideana on tuoda harrastukset ja harrastajat saman katon alle ja ytimessä ovat toiminnalliset lajikokeilut ja näytökset. Näin tuetaan kaikkien kaupunkilaisten vapaa-ajantoimintaa sekä paikallisia palveluntuottajia.
Tapahtuman järjestää Porin kaupungin Sivistystoimiala yhdessä paikallisten harrastustoimijoiden, yritysten ja yhteisöjen kanssa. Mukana on vuosittain noin 50–80 toimijaa esittelemässä harrastuksia ja muita vapaa-ajanpalveluita.
Osallistuminen on maksutonta sekä toiminnan esittelijöille että kävijöille. Pyydämme toimijoita esittelemään toimintaansa mahdollisuuksien mukaan niin, että kävijät voivat nähdä ja kokea sen käytännössä.
Tarjoamme toimijoille oman alueen hallista sisältä tai sen ulkoalueilta. Kaikki tarvitsemansa välineet toimijat tuovat itse, esimerkiksi pöydät, tuolit ja sermit.
Toimijoiden ilmoittautuminen avautuu kevään aikana tällä sivulla. Ilmoittautumisen avautumisesta tiedotetaan erikseen. Ilmoittautuminen tapahtuu sähköisen lomakkeen kautta ja linkki lomakkeeseen löytyy tältä sivulta, https://www.pori.fi/nph/harrastustoimijoille.
Perjantaina 4. syyskuuta kello8.30–14.30 tapahtumaan osallistuvat 7.-luokkalaiset osana koulupäiväänsä. Mukaan kutsutaan myös toisen asteen oppilasryhmiä, korkeakouluopiskelijoita sekä kansainvälisiä opiskelijoita ja kotoutumiskoulutuksessa olevia kaiken ikäisiä maahanmuuttajia.
Lauantai 5. syyskuuta kello 14–18 on avoin harrastuspäivä ihan jokaiselle porilaiselle ja lähialueen asukkaalle! Tapahtuman lauantaipäivä on laajalla harrastusvalikoimalla tavalliseen tapaan avoin kaikille ja kaiken ikäisille.
Tervetuloa mukaan tekemään Porin alueen suurinta ja monipuolisinta harrastustapahtumaa!