Hae
Haku " " palautti 6084 tulosta
Porin kaupunki kilpailuttaa markkinointi- ja viestintätoimistopalvelut
Porin kaupunki hankkii avoimella kilpailutuksella kumppaneita markkinointi- ja viestintäpalvelujen suunnittelu- ja toteutustarpeisiin. Syyskuun alussa julkaistu kilpailutus on jaettu kolmeen osa-alueeseen, jossa haetaan viestintätoimistokumppaneita, markkinointi- ja mainostoimistokumppaneita sekä audiovisuaalisia kumppaneita.
Porissa järjestettävä Vauvojen värikylpy® -ohjaajakoulutus on ainoa laatuaan koko maailmassa
Lastenkulttuurikeskus Kruunupää on kouluttanut vuosien varrella valtakunnallisesti ja kansainvälisesti pian yli 400 värikylpyohjaajaa. Koulutus kestää kuusi päivää, joista ensimmäiset kolme järjestetään etäluentoina. Parhaillaan Porissa on käynnissä materiaaleihin ja työpajoihin tutustumisen toinen jakso, jonne on saapunut opiskelijoita ympäri Suomea.
Suomen suurin yhteiskunnallinen festivaali tavoitti lähes 1,5 miljoonaa suomalaista – ensi kesäkuun SuomiAreenaan voi hakea mukaan nyt
SuomiAreena valloitti Porin ensimmäistä kertaa historiansa aikana jo kesäkuussa ja tavoitti ohjelmasisällöillään MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla liki 1,5 miljoonaa suomalaista. SuomiAreena-festivaali järjestetään ensi kesänä toistamiseen kesäkuussa heti juhannuksen jälkeen. Mukaan järjestäjäksi voi hakea nyt.
Pyöräilijöitä kannustetaan liikennesääntöjen noudattamiseen Etelärannassa 12. syyskuuta
Porin Etelärannassa jokikeskuksen työmaan ympäristössä on sattunut useita läheltä piti-tilanteita. Liikennekäyttäytyminen on välinpitämätöntä: Yli 12-vuotiaat pyöräilevät jalkakäytävällä, ajoradalla ajetaan vasten liikennesuuntaa ja ajoradalla oikeaan suuntaan, mutta ei väistetä oikealta tulevia. Työmaaympäristössä toimivista työkoneista on myös vaikea nähdä täysin väärässä paikassa pyöräilevää henkilöä.
Itäpuiston itäpäässä tehtävät pysäköintiopastusjärjestelmän asennustyöt vaikuttavat alueen liikenteeseen
Itäpuiston ja Isolinnankadun kulmauksessa Eetu Salinin aukion vieressä tehdään tänään tiistaina 5. syyskuuta kello 20–06 välisenä aikana uuden reaaliaikaisen pysäköintiopastusjärjestelmän asennustöitä, joiden aikana kulkua IsoKarhun pysäköintilaitokseen rajoitetaan. Työt vaikuttavat hetkellisesti myös Citylinjan liikennöintiin. Uusien opasteiden avulla helpotetaan pysäköintipaikkojen löytämistä keskustan alueella.
Satakunnan työllisyysalueen valmistelu etenee päätöksentekoon
Vuoden 2025 alusta voimaan astuva laki työvoimapalveluiden järjestämisestä siirtää vastuun työ- ja elinkeinopalveluista valtiolta kunnille. Tähän uudistukseen on Satakunnassa valmistauduttu jo syksystä 2022 lähtien.
Kaupunki käynnistää hankkeen museoiden kokoelmakeskuksen mahdollistamiseksi
Kaupunginhallitus käsitteli 4. syyskuuta kokouksessaan Porin Aikuiskoulutussäätiön ennakkokäsityspyyntöä, joka koskee osoitteissa Ulasoorintie 12 ja 14 olevia kiinteistöjä.
Muutoksia Porinan ja puhelinvaihteen palveluissa torstaina
Palvelupiste Porinan asiakaspalvelutiskit sekä sähköposti- ja puhelinpalvelut ovat kiinni torstaina 7. syyskuuta kello 11.30–16 välisenä aikana. Myös Porin kaupungin puhelinvaihde ja joukkoliikenteen puhelimitse tapahtuva lipputuote-, aikataulu- ja reittineuvonta ovat suljettuina.
Meri-Porin uimahalli pidetään kiinni 26. syyskuuta asti turvallisuussyistä
Meri-Porin uimahallin vesijohtovedestä löydettiin legionellabakteeria 16. elokuuta otetuista näytteistä. Uimahalli avataan vasta, kun viralliset viranomaisnäytteet ovat valmistuneet.