kulttuuri

Porin taidemuseo
Taide ja kulttuuri osana kaupungin vetovoimaisuutta -seminaari järjestetään 19. helmikuuta. Seminaari käsittelee museoita sekä alueellista, valtakunnallista ja kansainvälistä taidetta ja taiteen yleisöjä. Seminaarissa pohditaan, millä tavoin museot voivat olla hyödyksi yhteiskunnan kehittämiselle tulevan vuosikymmen aikana ja millaisia vaikutuksia niiden toiminnalla on kuntien elinvoimaisuudelle.
Kirjaston kirjat
Kevään 2019 kirjailijavieraiden kanssa paneudutaan niin kaunokirjallisuuteen, sotahistoriaan kuin runojen kirjoittamiseenkin. Kaikki tapahtumat ovat maksuttomia ja kaikille avoimia.
Porin taidemuseo
Seminaari käsittelee museoita sekä alueellista, valtakunnallista ja kansainvälistä taidetta ja taiteen yleisöjä. Se pohtii, millä tavoin museot voivat olla hyödyksi yhteiskunnan kehittämiselle tulevan vuosikymmen aikana, ja millaisia vaikutuksia niiden toiminnalla on kuntien elinvoimaisuudelle erityisesti pienemmissä kaupungeissa, kuten Porissa.
Opettajia tutustumassa Luontotalo Arkin Roskajahti-kierrokseen
Päiväkoti- ja kouluryhmiä innostetaan uudella sivustolla kulttuuri- ja ympäristöoppimiseen.
Ihmisiä Satakunnan museossa
Satakunnan Museo on valittu Suomen museoliiton ja Kansainvälisen museoneuvosto ICOM:n Suomen komitean järjestämän Vuoden museo 2019 -kilpailun finaaliin. Finaalissa voitosta kilpailee Satakunnan Museon lisäksi Amos Rex Helsingistä ja Lönnströmin taidemuseo Raumalta.
Ihmisiä Satakunnan museossa
Satakunnan Museo on valittu Suomen museoliiton ja Kansainvälisen museoneuvosto ICOM:n Suomen komitean järjestämän Vuoden museo 2019 -kilpailun finaaliin. Finaalissa voitosta kilpailee Satakunnan Museon lisäksi Amos Rex Helsingistä ja Lönnströmin taidemuseo Raumalta.
404 ruutua_nayttely
Satakunnan Museossa järjestetään kulttuurintäyteistä ohjelmaa iltapäivisin kerran kuukaudessa. Iltapäivän aikana tutustutaan museon näyttelyihin ja yhteiseen kulttuuriperintöömme. Tilaisuuteen ovat tervetulleita kaikki päiväsaikaan mukaan ehtivät.
Jyri Träskelin
Jyri Träskelin on valittu Porin kaupungin kulttuuriyksikön päälliköksi. Sivistyslautakunta teki päätöksen Träskelinin valinnasta äänestyksen perusteella 18. joulukuuta pidetyssä kokouksessa. Träskelin aloittaa virassaan vuodenvaihteen jälkeen.
Itsenäisyyspäivä 2018 sankariristi
Itsenäisyyspäivää juhlistetaan Porissa perinteisin menoin. Muistohetki ja seppeltenlasku on Keski-Porin kirkon sankariristillä 6. joulukuuta kello 11. Pääjuhla on Promenadisalissa kello 13.

Sivut

Subscribe to feed