Sivistystoimiala

Sivistystoimiala vastaa varhaiskasvatuksen, opetuksen, liikunta- ja nuorisotyön sekä kulttuurin palveluista Porin kaupungissa. Toimiala jakautuu viiteen yksikköön.

Varhaiskasvatusyksikkö vastaa esiopetuksen ja lasten varhaiskasvatuksen järjestämisestä. Opetusyksikkö vastaa perusopetuksen, aamu- ja iltapäivätoiminnan ja lukiokoulutuksen järjestämisestä sekä vapaan sivistystyön järjestämisestä kansalaisopistossa ja kesäyliopistossa. Lisäksi opetusyksikön vastuulla on taiteen perusopetuksen sekä harrastusta tukevan opetuksen järjestäminen taiteen eri aloilla.

Liikunta- ja nuorisoyksikkö vastaa yleisten edellytysten luomisesta liikunnalle paikallistasolla järjestämällä liikuntapalveluja sekä terveyttä ja hyvinvointia edistävää liikuntaa. Se huomioi toiminnassaan eri kohderyhmät ja tukee kansalaistoimintaa, mukaan lukien seuratoimintaa, sekä rakentaa ja ylläpitää liikuntapaikkoja. Yksikön vastuulla on myös edellytysten luominen nuorisotyölle ja toiminnalle järjestämällä nuorille suunnattuja palveluita ja tiloja sekä tukemalla nuorten kansalaistoimintaa.

Kulttuuriyksikön tehtävänä on edistää, tukea ja järjestää kulttuuritoimintaa kunnassa. Toiminnalla tarkoitetaan taiteen harjoittamista ja harrastamista, taidepalveluiden tarjontaa ja käyttöä, kotiseututyötä sekä paikallisen kulttuuriperinteen vaalimista ja edistämistä. Kulttuuriyksikkö vastaa kirjasto- ja tietopalveluista, museopalveluista ja kulttuurivarallisuuden ylläpitämisestä, orkesteri- ja musiikkipalveluista, yksikön tapahtumatuotannosta, lasten ja nuorten kulttuuripalveluista sekä taiteilijoiden, opiskelijoiden ja kolmannen sektorin kulttuuritoiminnan tukemisesta.

Yhteiset palvelut –yksikkö vastaa toimialan hallinnon, talouden ja henkilöstövoimavarojen suunnittelusta, seurannasta ja kehittämisestä, viestinnästä sekä vastaa matriisipohjaisen ohjausmallin toteuttamisesta toimialalla.

Sivistystoimialaa johtaa toimialajohtaja Esa Kohtamäki.

Sivistystoimialan johtoryhmä: