Porin nousu sahateollisuuskaupungiksi (1870-1900)

Porin otollinen sijainti hyvien vesikulkureittien äärellä toi Porin mukaan teollistumisaaltoon. Porilaiskauppiaat olivat kunnostautuneet laivanvarustajina ja siirsivät pääomaa teollisuustoimintaan. Turku oli ollut Lounais-Suomen ainoa huomionarvoinen sahatavaran lähettäjä 1700-luvun lopulla. Pori nousi Turun ohi 1800-luvun puoliväliin mennessä ja oli koko maassa 2.-5. tilalla laivatuissa määrissä. Porilaisten kauppiaiden omistuksessa oli vuosisadan puolivälissä kaikkiaan parikymmentä sahaa.

 

Käsin sahauksesta vesisahoihin

1800-luvun alussa sahatavaran vienti oli Porista vielä vähäistä. Kaupungin lähistöllä ei ollut vesisahoja, joten puutavara sahattiin käsin syksystä kevääseen. 1820-luvulla metsätyömiehiä oli useita satoja. Myös lähiseutujen talonpojat huomasivat puutavaran suuren kysynnän ja hankkivat lisätienestejä myymällä Porin kauppiaille omien metsiensä puista sahattuja lankkuja ja lautoja. Kaukaisimmat saapuivat kaupunkiin lankkulasteineen Pomarkusta. Tieyhteyksien parannuttua Pohjois-Satakuntaan 1830- ja 1840-luvuilla lankkukuormia tuotiin myös Parkanosta, Ikaalisista, Hämeenkyröstä ja Kurusta. 

Seikun saha 1900-luvun alussa

Pori oli 1820-luvulla noussut merenkulkukaupungiksi, jonka kauppiaiden aluksia purjehti Pohjanmerellä, Atlantilla ja Välimerellä. Sahatavarasta muodostui tärkein vientituote.

Ostajamaissa ryhdyttiin kuitenkin maksamaan enemmän vesisahoissa valmistetuista lankuista. Käsin sahatut lankut olivat epätasaisia ja monesti halkeilleita määräsatamaan saapuessa. Joskus lasti jäi huonon laadun vuoksi kokonaan myymättä.

Ensimmäinen porilaisomistuksessa oleva vesisaha perustettiin vuonna 1836 Kairokoskeen lähelle nykyistä Parkanoa. Perustajina toimivat kauppiaat C.F. Rosenlew, A.W. Björkman ja C.F. Björnberg. Samat henkilöt perustivat sahan myös Lavian Susikoskeen vuonna 1842. C.F. Rosenlewin kuoltua hänen työnsä jatkajaksi muodostettiin yritys nimeltään W. Rosenlew & Co. Yhtiön omistukseen rakennettiin seuravana vuosikymmenenä vielä varsin huomattavia vesisahoja. Björnbergin, Björkmanin ja Rosenlewin lisäksi Porissa ei ollut tuolloin kuin muutama sahanomistaja. Seuravina vuosikymmeninä Wilhelm Rosenlew kehitti taidokkaasti isänsä perustamaa liikettä. Hän luopui vähitellen vesisahoista ja keskitti toiminnan Kokemäenjoen suistoalueelle.

 

Höyrysahojen aika

Höyrysahat olivat huomattavasti suurempia kuin vesisahat ja tarvitsivat puuta moninkertaisesti. Kokemäenjoen suistoon perustettiin 1870-luvulla vielä viisi höyrysahaa, jotka käyttivät vuosittain yhteensä 800 000 - 900 000 tukkia. Porin kaupungin kohdalla oli parhaimmillaan neljä sahaa lähellä toisiaan. Nämä olivat Isonnannan höyrysaha, Seikun saha, Sofiegartenin höyrysaha ja Isonsannan uusi höyrysaha. Isonsannan höyrysaha sekä Seikku kuuluivat Rosenlewille, kun taas Sofiegartenin saha ja Isonsannan uusi höyrysaha monien omistajavaihdosten jälkeen Ahlströmille. Kuudes nykyisen Porin alueella toimineista sahoista sijaitsi Reposaarella.

Tukkeja Varvourin juovassa saapumassa Seikun sahalle vuonna 1957.

Merikarvialainen Antti Ahlström oli ollut mukana sahatavarakaupassa 1850-luvulta lähtien. Hän oli kerännyt paljon kokemusta sahateollisuudesta vesisahoilla. Ahlström omisti myös Pihlavan sahan. Ahlströmin mittoihin ei yltänyt lopulta kukaan muu Suomessa vesisahoista lähtenyt yrittäjä.

Höyrysahat muuttivat Kokemäenjoen ilmettä. Jokivarren asukkaat näkivät tukkilauttojen lipuvan jokea pitkin tukkilaisten saattelemana keväällä ja alkukesällä. Porin sahat tuottivat keskimäärin enemmän kuin muualla Suomessa. Kaikkiaan kaupungin sahat sekä Pihlavan saha suorittivat kolme neljäsosaa tuolloisen Turun ja Porin läänin ja 1/5 koko maan sahauksesta. Vesisahatkin säilyivät vielä 1880-luvun puolivälissä tärkeinä puunkäyttäjinä Satakunnassa.

Sahojen määrä väheni neljään 1900-luvun alussa, jolloin Ahlström päätti lakkauttaa Sofiegartenin ja Isonsannan uuden sahan ja keskittää toiminnan Pihlavaan. Tämän jälkeen kaupungin puoleinen sahaustoiminta jäi yksinomaan Rosenlewille. Sahateollisuus oli kaupungille merkittävää vielä 1940-luvulla. Sotien jälkeen keskustan alueella Karjarannassa toimi aina 1970-luvulle saakka pieni, alun perin Oy Ekwall Ab:n huonekalutehtaan saha.