Etelärannan uudet pyörätelineet

Eteläranta sai uudet pyörätelineet – myös uudistettu jokisuihkulähde tuodaan pian paikoilleen

Etelärannan alueen pyöräilyolosuhteet ovat jatkossa entistäkin sujuvammat ja turvallisemmat, kun Taavi-sillan kupeeseen on tänään asennettu lisää runkolukittavia pyörätelineitä. Lähes 60 pyörälle mitoitetut uudet telineet parantavat pyörien säilytyksen turvallisuutta ja kannustavat kestäviin liikkumistapoihin. Myös Kirjurinluodon edustan suihkulähteen valaistus on uusittu ja suihkulähde tuodaan takaisin paikalleen heinäkuun alkupuolella.

Etelärannan uudet pyörätelineet

– Jatkossa Etelärannan alueella on pyöräpysäköintitilaa yhteensä noin sadalle pyörälle. Pyöräily on oiva tapa tutustua kesäiseen Poriin ja saapua kätevästi kesän tapahtumiin. Uusien telineiden avulla pysäköintiä halutaan myös ohjata entistä selkeämmin pyörille tarkoitetuille alueille, sillä pyörien jättäminen esimerkiksi Etelärannan istutusalueille on kiellettyä, kertoo suunnitteluhortonomi Katja Tuomala Porin kaupungilta.

Kirjurinluodon edustan jokisuihkulähteen vanhat valaisimet ovat tulleet elinkaarensa päähän, ja niitä on uusittu ja päivitetty kuluneen kevään aikana. Valaistuksen suunnittelussa on huomioitu suihkulähteen kolme pääelementtiä, jotka ovat suihkut, sumu ja heijastus. Suihkulähteen valaistus on pääväriltään valkoinen, mutta uusi tekniikka mahdollistaa myös värien käytön.

– Vuonna 1969 valmistunut Kokemäenjoen suihkulähde kuuluu osaksi Porin keskustan jokimaisemaa, ja se pääsee kunnostustöiden valmistuttua takaisin omalle tutulle paikalleen, jatkaa kaupungin investointipäällikkö Sanna Välimäki.