Tahkoluoto

Novana Oy suunnittelee 400 miljoonan euron vanadiinilaitosta Poriin – Business Finlandin investointiavustus vauhdittaa hanketta

Porin Tahkoluotoon suunnitellaan maailman ensimmäistä hiilineutraalia vanadiinilaitosta, jonka kokonaisinvestointi on 400 miljoonaa euroa. Business Finland on myöntänyt hankkeelle merkittävän 48,7 miljoonan euron investointiavustuksen, joka tukee laitoksen toteutumista ja vahvistaa Porin asemaa kestävän teollisuuden edelläkävijänä.

Tahkoluoto

Vanadiinilaitos tulee kierrättämään teollisuuden sivuvirtoja, joista erotellaan vanadiini patentoidulla liuotusteknologialla. Syntyvät sivutuotteet hyödynnetään rakennusmateriaaleina, kuten betonin valmistuksessa. Laitoksen arvioidaan tuottavan noin 9 000 tonnia vanadiinia vuodessa, mikä vastaa jopa 60 prosenttia Euroopan tarpeesta ja 5–6 prosenttia koko maailman tuotannosta.

– Vanadiinitehtaalla on iso merkitys paitsi Porin aluetaloudelle, myös koko Suomen vientiteollisuudelle. Tehdas vahvistaa Suomen asemaa kiertotalouden ja kriittisten mineraalien tuotannon saralla, missä Porilla on keskeinen rooli. Hanke tuo suoria työpaikkoja sekä lisää Tahkoluodon sataman toimintaa. Laitoksella jalostettavan vanadiinin tuotanto mahdollistaa myös uusia koulutus- ja yhteistyömahdollisuuksia korkeakoulujen ja oppilaitosten kanssa sekä avaa rakennusteollisuudelle uuden oven kiertotalouden piirissä, sanoo Porin kaupunginjohtaja Lauri Inna.

Poriin suunniteltu vanadiinilaitos on maailman mittakaavassakin ainutlaatuinen. Laitos on ollut suunnitteilla pitkään, ja sille on jo myönnetty tarvittavat ympäristöluvat. Hankekehitys on erittäin pitkällä, ja laitoksen tuotantokin on myyty vuosiksi eteenpäin. Business Finlandin investointiavustus auttaa varmistamaan hankkeen läpimenon.

– Nyt myönnetty investointiavustus on merkittävä askel hankkeen toteutumiselle, sillä markkinatilanne uusille teollisille investoinneille, ja etenkin uusille kiertotalouden teknologioille, on haastava. Nyt saatu avustus mahdollistaa rahoituskierroksen viimeistelyn ja lähettää vahvan viestin sijoittajille, että Suomen valtio uskoo hankkeeseen. Hankkeemme on juuri sitä, mitä EU tarvitsee: kiertotaloutta, omavaraisuutta ja uutta teollista yhteistyötä, Novana Oy:n toimitusjohtaja Johanna Lamminen toteaa.

Rakennusvaiheessa hanke työllistää noin 600 henkilöä, ja valmistuttuaan tehdas tarjoaa pysyvän työpaikan noin 150 henkilölle. Pori valikoitui laitoksen sijoituspaikaksi erityisesti sen logististen vahvuuksien ja osaavan työvoiman ansiosta. Laitoksen rakentaminen alkaa rahoituksen varmistuttua ja kestää arviolta 2,5–3 vuotta.

Vanadiini on EU:n määrittelemä kriittinen raaka-aine, jota käytetään muun muassa erikoisterästen ja akkujen valmistuksessa. Eurooppa kuluttaa noin 8 prosenttia maailman vanadiinista, mutta ei tuota sitä lainkaan itse. Porin laitos edistää EU:n omavaraisuutta ja vihreää siirtymää.