Väinölässä harrastetaan monenlaista

Väinölän koulussa järjestetään harrastustoimintaa 3.–6.-luokkalaisille kaksi kertaa viikossa. Harrastamisen Porin malli -hankkeen toteuttamassa toiminnassa oppilaat ovat päässeet muun muassa ajamaan fatbikella, kokeilemaan lumikenkiä, opettelemaan erätaitoja, pelaamaan ilmatäytteisillä kuplilla joihin mennään itse sisälle, kokeilemaan padelia ja erilaisia pallopelejä sekä sirkustelemaan Satasirkuksen kanssa.

Väinölässä harrastuksia järjestetään vanhemmille oppilaille keskiviikkoisin ja nuoremmille torstaisin aina koulupäivän jälkeen. Oppilaille tarjotaan myös välipalaa ennen harrastuksen alkua. Toiminta on saanut runsaasti positiivista palautetta ja esimerkiksi moni ilman harrastusta oleva lapsi on osallistunut toimintaan.

Porin kouluissa toteutettava harrastustoiminta on osa valtakunnallista Harrastamisen Suomen malli -hanketta, jonka tarkoituksena on mahdollistaa jokaiselle lapselle ja nuorelle mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä. Harrastamisen Porin malli toteutetaan sivistystoimialan kulttuuri, liikunta ja nuoriso sekä opetus -yksiköiden yhteisenä hankkeena.

Fatbike-pyöriä koulun pihalla