
Hyvinvointipäivistä intoa koulunkäyntiin
Porin lukion kevään 2025 hyvinvointipäivät kestivät kaksi päivää ja toivat vaihtelua opiskelijoiden arkeen. Opiskelijoille annettiin mahdollisuus tutustua toimintapisteisiin itsenäisesti, ja käytettävissä oli runsaasti aikaa sekä tunnin aikana että välitunneilla.

Erilaisia toimintapaikkoja löytyi kolmesta eri tilasta: liikuntasalista, Olkkarista ja Linturista. Niissä oli sekä fyysisen että psyykkisen hyvinvoinnin aiheita. Fyysistä hyvinvointia edustivat esimerkiksi jousiammuntapiste, pujottelupiste kahvakuulat sekä pöytätennispiste, jossa sai haastaa opettajamme Hanna Ojasen. Fyysinen hyvinvointi on tärkeää, sillä se vaikuttaa myös opiskelijan sisäiseen hyvinvoinnin tunteeseen. Pienikin fyysinen toiminta auttaa tauottamaan pitkäaikaista istumista nostattaen energiatasoja ja keskittymiskykyä ja siten lisäten myös sisäistä motivaatiota opiskelun kannalta.
Psyykkistä hyvinvointia edusti esimerkiksi Ohjaamon piste, jossa oli runsaasti mukaan otettavia esitteitä työhön, koulutukseen ja arkeen liittyvistä asioista. Paikalla oli myös kampaajia, jotka tuunasivat opiskelijoiden sekä opettajien hiustyylejä. Lisäksi löytyi myös apteekin piste, jossa sai maistaa vitamiineja ja ottaa ihonhoitoon käytettävien rasvojen näytteitä. Sisäistä hyvinvointia lisäävät keinot tulevat ajan saatossa heijastumaan myös ulkoiseen olemukseen ja hyvinvoinnin kokemukseen.
Tapahtuma vaikuttaa koulun ilmapiiriin myönteisesti. Pienimuotoinen irtiotto kurinalaisesta opiskelumallista kesken koulupäivän lisää energiaa ja iloa. Kaikki ottivat päivistä hyödyn irti omalla tavallaan, koska mahdollisuuksia oli joka lähtöön. Pisteitä kierrellessä tuli sellainen olo, että pisteillä kävijöiden ajatusta haastettiin ja näkemyksiä hyvinvoinnin pilareista avarrettiin. Pyrkikäämme siis pitämään hyvinvointia koskevat asiat mielessä sekä itseämme että muita varten.
Teksti: Linnea Azzola
Kuva: Pixabay