Eppu Nuotion kirjoittama joulutarina kantaesityksenä Pori Sinfoniettassa
Cygnaeuksen musiikkiluokkien Synkooppi-kuoro matkaa Kauko-tontun ja Pori Sinfoniettan kanssa kaukaisille maille
Pori Sinfoniettan torstainen konsertti Tonttu matkalaukussa – joululauluja maailmalta pohjautuu kirjailija Eppu Nuotion Pori Sinfoniettalle kirjoittamaan joulusatuun, joka esitetään kantaesityksenä Porissa.
– Tonttu matkustaa maailman ympäri ja saa hyvin erilaisia musiikillisia vaikutteita. Perinteisien joulusävellyksien lisäksi saamme nauttia vanhojen musiikkityylien harmonioista ja jazzahtavista rytmeistä, kertoo konsertin kapellimestari József Hárs.
Koko perheen joulukonsertissa matkataan Tanskasta Ruotsiin ja Ranskasta Saksaan – aina Yhdysvaltoihin sekä Puerto Ricon saarelle asti. Mukana ovat muun muassa kappaleet Pieni rumpalipoika, Jo joutuu ilta ja Feliz Navidad.
Nuotio toimii konsertissa kertojana. Kirjailija on jo kaksi vuosikymmentä tehnyt yhteistyötä suomalaisten orkestereiden kanssa.
Hän on esiintynyt niin kertojana kuin kirjoittanut musiikkisatuja muun muassa Suomen Kansallisoopperalle, Tapiola Sinfoniettalle, Tampere Filharmonialle, Joensuun kaupunginorkesterille, TampereRaw:lle ja Musiikkia Ruovesi -festivaalille. Parhaillaan Yle TV2 esittää Nuotion kirjoittamaa ja Soili Perkiön säveltämää Nallen talvi -lastenohjelmaa.
Cygnaeuksen musiikkiluokkien Synkooppi-kuorolle esiintyminen sinfoniaorkesterin kanssa on jännittävä, mutta odotettu tapahtuma. Synkooppi-kuorossa laulavat kaikki yli sata laulajaa alakoulun 3-6-musiikkiluokilta.
Kuoron valmennuksesta vastaavat opettajat Minna Särkinen, Marika Palmu-Ruoho, Taru Saarikoski ja Elina Kalli-Koitila.
Tonttu matkalaukussa – joululauluja maailmalta -konsertti alkaa torstaina kello 18 Promenadisalissa. Konsertti on väliajaton ja se kestää noin tunnin.
Konsertti on lähes loppuunmyyty.
Huom! Aamupäivän koululaisesityksestä johtuen torstaina ei ole avointa kenraaliharjoitusta.
Tonttu matkalaukussa – joululauluja maailmalta
13.12. torstai klo 18
Promenadisali
József Hárs, kapellimestari
Eppu Nuotio, kertoja
Cygnaeuksen musiikkiluokkien Synkooppi-kuoro,
valm. Minna Särkinen, Marika Palmu-Ruoho, Taru Saarikoski ja Elina Kalli-Koitila
Liput: aikuiset 20 € / lapset 7,50 € (sis. Ticketmasterin toimitusmaksun), Kausikortti & 10-kortti