
Lämpö toi mukanaan kesäkukat – istutustyöt käynnissä eri puolilla kaupunkia
Alkukesän lämpö on vauhdittanut kesäkukkien istutustöitä. Myös Raatihuoneenpuiston upeat kannat kuljetettiin kaupunginpuutarhalta keskustaan jo tällä viikolla.

Raatihuoneenpuistoon istutettiin tänä vuonna yli 400 punaista, suurilehtistä kannaa.
– Komeat kannat ovat perinteisiä kaupunkien puistojen kasveja. Porissakin ensimmäiset kannat on istutettu Raatihuoneenpuistoon jo vuonna 1941, kertoo kasvihuonepuutarhuri Mari Sainio Porin kaupungilta.
Kesäkukkien istutustöitä tehdään nyt ahkerasti eri puolilla kaupunkia. Pääosassa ovat keskustan puistot, ja isoimmat kasvien maaryhmät löytyvät Pohjoispuistosta ja Hanhipuistosta. Myös näyttäviä kukkaruukkuja kuljetetaan paikoilleen.
– Tavoitteena on, että juhannukseen mennessä meillä on kaikki valmista, sanoo Sainio.