Uutisarkisto

Kruunupään Pihkassa-taidetapahtuman kuvituskuva

Pihkassa-taidetapahtuma kutsuu moniaistisen metsän tuntuun ja tuoksuun

Kaikenikäisten Pihkassa-taidetapahtuma syyslomaviikon tiistaina 20. lokakuuta kello 10–14 saa ihastumaan metsäisiin tuoksuihin, tuntuihin ja elämyksiin lastenkulttuurikeskus Kruunupäässä.
Teos Melissa Sammalvaaran näyttelystä Kruunupäässä

Melissa Sammalvaaran Metsäretki-näyttely avautuu Kruunupään galleriassa

Lastenkulttuurikeskus Kruunupään galleriassa 26. syyskuuta avautuva Melissa Sammalvaaran Metsäretki-näyttely kutsuu tutkimaan hitaasti mutta päättäväisesti kasvatettuja rönsyileviä ryijyteoksia.
Neljä naislaulajaa lavalla värikkäissä vaatteissa

Tuuletar saapuu konsertoimaan porilaisille koululaisille

Nykykansanmusiikki- ja lauluyhtye Tuuletar esiintyy Pohjoisväylän koululla maanantaina 21. syyskuuta. Konsertit on suunnattu vuosiluokkien 1–9 oppilaille ja koulun henkilökunnalle. Esiintymiset…

Vauvojen värikylpy ® -ohjaajakoulutus täyttää 20 vuotta

Porissa kehitetyn Vauvojen värikylpy® -menetelmän ohjaajakoulutus kokoaa elokuussa taiteen ja varhaiskasvatuksen ammattilaiset jälleen kaupunkiin. Lastenkulttuurikeskus Kruunupään järjestämän koulutuksen kautta menetelmä…
Lapsia ja vanhempia vauvojen värikylvyssä

Ilmoittautuminen Kruunupään Värikylpy-syksyyn alkaa – työpajoihin pääsee nyt myös perjantaisin

Ilmoittautuminen lastenkulttuurikeskus Kruunupään Vauvojen värikylpy® -työpajoihin alkaa tiistaina 11. elokuuta kello 12.00. Syksyn teemana on Metsäiset muodot.
Oranssilla taustalla valkoisia ja punaisia kukkia ja musta pieni karhu

Pikkuporilaisten omat Lasten Kesäjuhlat vietetään ensi maanantaina Raatihuoneenpuistossa

Maanantaina 15. kesäkuuta kello 9–11 Raatihuoneenpuistossa vietetään kaupungin järjestämät, kaikille avoimet ja maksuttomat Lasten Kesäjuhlat. Ohjelma koostuu hauskoista kaupungin ja…
Vauva makaa mahallaan lattialla ja ihmettelee itseään pisaran muotoisesta peilistä.

Kruunupää vie Vauvojen värikylpy® -toimintaa Iso-Britanniaan kansainväliselle lastenkulttuurifestivaalille

Lastenkulttuurikeskus Kruunupään porilainen innovaatio Vauvojen värikylpy® on kutsuttu Iso-Britanniassa 22.–31. toukokuuta järjestettävään Playground Festival -tapahtumaan.
Vauva istuu vihreän paperin päällä. Paperilla ja vauvan käsissä maalia.

Lastenkulttuurin juhlaviikko täyttää Kruunupään taiteella, työpajoilla ja perhosilla

Lastenkulttuurikeskus Kruunupää juhlistaa valtakunnallista Lastenkulttuurin juhlaviikkoa Porissa 18.–24. toukokuuta monipuolisella ohjelmalla. Viikon aikana on tarjolla näyttelyitä, työpajoja ja tapahtumia, jotka…
Iltakuva jossa pimeässä valoköynnöksiä ja taustalla valaistu Porin raatihuone

EU-rahoitteinen Loistoluokka-hanke tuo valotaiteen osaksi koulupäiviä ja kaupunkitapahtumia

Pori on mukana kolmevuotisessa Loistoluokka-hankkeessa, joka tuo valotaiteen osaksi koulupäiviä ja kaupunkitapahtumia. Vuosien 2026–2029 aikana tapahtuva hanke on saanut EU-rahoituksen,…
Vauva kontillaan tutkimassa heijastavalla pinnalla olevaa väriainetta.

Kruunupään Värikylpykesän työpajoissa valokin on ihan pimeä – ilmoittautuminen aukeaa ensi viikolla

Lastenkulttuurikeskus Kruunupää järjestää pikkulapsiperheille kesän Vauvojen värikylpy® -työpajoissa valollisia ilmiöitä. Värikylpy-työpajoja on tarjolla kesäperjantaisin ja kesälauantaisin 4 kuukauden ikäisistä vauvoista…