Melissa Sammalvaaran Metsäretki-näyttely avautuu Kruunupään galleriassa
Lastenkulttuurikeskus Kruunupään galleriassa 26. syyskuuta avautuva Melissa Sammalvaaran Metsäretki-näyttely kutsuu tutkimaan hitaasti mutta päättäväisesti kasvatettuja rönsyileviä ryijyteoksia.
Sammalvaaran ryijyt eivät ole perinnetekstiilejä, vaan solmittuja, aluskasvuston lailla omia rajojaan etsiviä olentoja, joiden syntyprosessi kapinoi tehokkuuden ihannetta vastaan.
Teosten teemana ovat metsä ja erilaiset luonnonilmiöt. Mittakaavoja ja pintatekstuureja tulkitsemalla taiteilija leikkii havainnoinnilla ja nostaa esiin usein mitättömiltä tuntuvia mutta lähemmin tarkasteltuna kutkuttavia yksityiskohtia.
Materiaalin hankinta on osa taiteellista prosessia. Suurin osa teosten raaka-aineista on aiemmin käytettyä, kirpputoreilta, vinteiltä ja puretuista tekstiileistä kerättyä ja uudelleen sekoitettuja lankoja.
Melissa Sammalvaara vamistui taiteen maisteriksi Aalto-yliopistosta vuonna 2019 valmistunut tekstiilitaiteilija. Hän asuu ja työskentelee Helsingissä.
Sammalvaara on toiminut vapaana taiteilijana vuodesta 2019 Aalto-yliopistosta valmistumisen jälkeen. Hän on opiskellut myös julkista taidetta LAB-ammattikorkeakoulussa. Hänelle on myönnetty työskentelyapurahoja mm. Alfred Kordelinin säätiöltä, Taiteen edistämiskeskukselta ja Suomen kulttuurirahastolta. Hän on Suomen Kuvanveistäjäliiton jäsen.
Näyttelyn avoimet avajaiset ovat Porin päivänä la 26.9. kello 12–14. Näyttely on auki 26.9.–10.12. tiistaista torstaihin kello 12–14