Uutisarkisto
Pihkassa-taidetapahtuma kutsuu moniaistisen metsän tuntuun ja tuoksuun
Kaikenikäisten Pihkassa-taidetapahtuma syyslomaviikon tiistaina 20. lokakuuta kello 10–14 saa ihastumaan metsäisiin tuoksuihin, tuntuihin ja elämyksiin lastenkulttuurikeskus Kruunupäässä.
Melissa Sammalvaaran Metsäretki-näyttely avautuu Kruunupään galleriassa
Lastenkulttuurikeskus Kruunupään galleriassa 26. syyskuuta avautuva Melissa Sammalvaaran Metsäretki-näyttely kutsuu tutkimaan hitaasti mutta päättäväisesti kasvatettuja rönsyileviä ryijyteoksia.
Tuuletar saapuu konsertoimaan porilaisille koululaisille
Nykykansanmusiikki- ja lauluyhtye Tuuletar esiintyy Pohjoisväylän koululla maanantaina 21. syyskuuta. Konsertit on suunnattu vuosiluokkien 1–9 oppilaille ja koulun henkilökunnalle. Esiintymiset…
Vauvojen värikylpy ® -ohjaajakoulutus täyttää 20 vuotta
Porissa kehitetyn Vauvojen värikylpy® -menetelmän ohjaajakoulutus kokoaa elokuussa taiteen ja varhaiskasvatuksen ammattilaiset jälleen kaupunkiin. Lastenkulttuurikeskus Kruunupään järjestämän koulutuksen kautta menetelmä…
Ilmoittautuminen Kruunupään Värikylpy-syksyyn alkaa – työpajoihin pääsee nyt myös perjantaisin
Ilmoittautuminen lastenkulttuurikeskus Kruunupään Vauvojen värikylpy® -työpajoihin alkaa tiistaina 11. elokuuta kello 12.00. Syksyn teemana on Metsäiset muodot.
Pikkuporilaisten omat Lasten Kesäjuhlat vietetään ensi maanantaina Raatihuoneenpuistossa
Maanantaina 15. kesäkuuta kello 9–11 Raatihuoneenpuistossa vietetään kaupungin järjestämät, kaikille avoimet ja maksuttomat Lasten Kesäjuhlat. Ohjelma koostuu hauskoista kaupungin ja…
Kruunupää vie Vauvojen värikylpy® -toimintaa Iso-Britanniaan kansainväliselle lastenkulttuurifestivaalille
Lastenkulttuurikeskus Kruunupään porilainen innovaatio Vauvojen värikylpy® on kutsuttu Iso-Britanniassa 22.–31. toukokuuta järjestettävään Playground Festival -tapahtumaan.
Lastenkulttuurin juhlaviikko täyttää Kruunupään taiteella, työpajoilla ja perhosilla
Lastenkulttuurikeskus Kruunupää juhlistaa valtakunnallista Lastenkulttuurin juhlaviikkoa Porissa 18.–24. toukokuuta monipuolisella ohjelmalla. Viikon aikana on tarjolla näyttelyitä, työpajoja ja tapahtumia, jotka…
EU-rahoitteinen Loistoluokka-hanke tuo valotaiteen osaksi koulupäiviä ja kaupunkitapahtumia
Pori on mukana kolmevuotisessa Loistoluokka-hankkeessa, joka tuo valotaiteen osaksi koulupäiviä ja kaupunkitapahtumia. Vuosien 2026–2029 aikana tapahtuva hanke on saanut EU-rahoituksen,…
Kruunupään Värikylpykesän työpajoissa valokin on ihan pimeä – ilmoittautuminen aukeaa ensi viikolla
Lastenkulttuurikeskus Kruunupää järjestää pikkulapsiperheille kesän Vauvojen värikylpy® -työpajoissa valollisia ilmiöitä. Värikylpy-työpajoja on tarjolla kesäperjantaisin ja kesälauantaisin 4 kuukauden ikäisistä vauvoista…