Uutisarkisto

Vähärauman monitoimitalo on valmis – ensimmäisenä uusissa tiloissa aloittaa koulu
Vähärauman monitoimitalo valmistui suunnitellusti heinäkuun lopussa. Talon ensimmäiset käyttäjät saapuvat 11. elokuuta, kun koulu aloittaa toimintansa vahvasti osallistamalla toteutetuissa tiloissa.…

Tutustumassa Pohjois-Porin monitoimitalon rakennustyömaalle
Pohjois-Poriin rakentuva monitoimitalo on vielä keskeneräinen työmaa talvisella peltoaukealla, mutta syksyllä 2023 se palvelee yli 600 koululaisen lisäksi alueen asukkaita…

Pohjois-Porin monitoimitalon suunnittelu käynnissä – myös Pohjoisväylän rakentaminen etenee
Pohjois-Poriin suunnitellaan parhaillaan uutta palveluverkkosuunnitelman mukaista koulurakennusta. Koulusta rakennetaan monitoimitalo, jonka rakennustyöt alkavat alustavan aikataulun mukaan tulevana syksynä. Kiinteistö on…

Suora videolähetys Itätuulen avajaisjuhlasta torstaina
Itätuulen oppimis- ja liikuntakeskuksen avajaisjuhlasta lähetetään suora videolähetys torstaina 10. lokakuuta kello 12.30 alkaen.

Itätuulen yhteisötila Salonki yhdistysten käytettävissä
Toiminta yhteisötila Salongissa alkaa syyskuussa. Yhdistykset voivat järjestää Salongissa kaikille avointa ohjelmaa perjantai-iltapäivisin. Arki-iltaisin tila on vuokrattavissa yhdistysten omaan käyttöön.

Kirjasto avaa ensimmäisenä ovet Itätuuleen
Porin Itätuulen kirjasto avaa ovensa asiakkaille maanantaina 24. kesäkuuta. Sampolaan rakennetun uuden oppimis- ja liikuntakeskus Itätuulen muut osat otetaan käyttöön…

Itä-Porin monitoimitalon nimi on Itätuuli
Ensi vuoden toukokuussa Sampolaan valmistuvalle oppimis- ja liikuntakeskukselle etsittiin nimeä avoimella kilpailulla. Nimiehdotuksia Porilaine-lehden verkkosivulle jätettiin yli 600 kappaletta. Voittajaksi…

Keksi nimi Itä-Porin uudelle monitoimitalolle – kilpailu käynnissä
Sampolaan rakenteilla olevalle oppimis- ja liikuntakeskukselle etsitään nimeä. Ensi vuoden toukokuussa valmistuvaan kiinteistöön tulee kaksi koulua, suuri sisäliikuntahalli, sivukirjasto ja…