Vähärauman monitoimitalon julkisivu

Vähärauman monitoimitalo on valmis – ensimmäisenä uusissa tiloissa aloittaa koulu

Vähärauman monitoimitalo valmistui suunnitellusti heinäkuun lopussa. Talon ensimmäiset käyttäjät saapuvat 11. elokuuta, kun koulu aloittaa toimintansa vahvasti osallistamalla toteutetuissa tiloissa. Kirjaston sekä suun terveydenhuollon palvelut aukeavat puolestaan monitoimitalossa syyskuussa.

Vähärauman monitoimitalon julkisivu

Vähärauman koulu osallistui aktiivisesti monitoimitalohankkeeseen, sillä koulu oli jo alusta alkaen mukana monitoimitalon hankesuunnittelussa ja siitä edelleen toteuttamisvaiheessa. Tilaratkaisut kouluun tehtiin toiminnallisuutta, monikäyttöisyyttä sekä laadukkaita oppimisympäristöjä korostaen.  

– Koulun kaikki tilat ovat muuntojoustavia ja mahdollistavat hyvin yhteis- ja samanaikaisopettajuuden sekä ovat tulevaisuuttakin ajatellen muutettavissa erilaisia tarpeita varten. Erityisesti nostaisin esille ison ja monikäyttöisen ruokailutilan oppimisportaineen ja näyttämöineen. Soluaulat eriytysratkaisuineen antavat mahdollisuuden erilaisiin ryhmittelyihin ja toiminnalliseenkin opetukseen. Myös taitoaineiden tilat ovat erittäin toimivat ja mahdollistavat näidenkin aineiden tasokkaan opetuksen ja oppimisen, kertoo Vähärauman koulun rehtori Jaana Kujansuu.

Hankkeen aikana koulu pääsi vaikuttamaan myös tehtyihin sisusratkaisuihin. Kalustesuunnittelussa koululla oli oma vuorovaikutteinen ja joustava kalustetiimi.

– Koulun kalustesuunnittelu eteni työpajamuotoisesti välikyselyineen koko henkilökuntaa ja oppilaita osallistamalla. Esimerkiksi toteutunut värimaailma on nyt taatusti meille mieleinen, Kujansuu iloitsee.

Kouluun esille tullutta taidetta luotiin oppilaiden ryhmätöinä paikallisten taiteilijoiden ohjaamana. Lisäksi oppilaat olivat mukana koulun pihasuunnittelussa.

– Taideteosten työstäminen kuvataidetunneilla oli hedelmällistä niin taitelijoiden Raija ja Kari Kuisman kuin lastenkulttuurikeskus Kruunupään taiteilijoidenkin kanssa. Pihasuunnitteluun oppilaat osallistuivat kuvataide- ja äidinkielen tunneilla. Eri suunnitelmista tehtiin luokkatasoäänestyksiä ja pihalle hankittiin muun muassa liikuntaan kannustavia välineitä, sanoo Kujansuu.

Vähärauman monitoimitalossa on koulun tilojen lisäksi kaikkia alueen asukkaita palvelevat kirjaston sekä suun terveydenhuollon tilat. Iltakäyttäjiä palvelee myös liikuntasali, joka voidaan jakaa kahteen erilliseen tilaan. Lisäksi monitoimitalossa on tiloja, joita voidaan vuokrata kokous- ja tapahtumakäyttöön.

– Suun terveydenhuolto aloittaa toimintansa heti syyskuun alussa ja kirjasto myöhemmin syyskuussa sähkötöiden valmistuttua. Liikuntasalin varaus- ja vuokraustoiminta aloitetaan puolestaan ensi vuonna, Kujansuu kertoo.

Vähärauman monitoimitalon rakentamishanke toteutui osapuolten yhteisesti sovitun aikataulun mukaisesti niin kiinteistön kuin pihatöidenkin osalta. Koulun saattoliikennekaistan tekeminen viivästyy pari viikkoa vesijohdon uusimisen takia ja kaista valmistuu elokuun loppuun mennessä. Hankkeen kokonaiskustannus jää noin 13 miljoonaan euroon, mikä on noin 2 miljoonaa euroa vähemmän alkuperäiseen budjettiin verrattuna.

Monitoimitalon läheisyydessä olevien puistojen osalta Perkonpuiston työt ovat lähes valmiit ja Kapraanpuisto valmistunee syksyn aikana. Vähärauman monitoimitalo sijaitsee Länsi-Porissa osoitteessa Vähäraumantie 91.

 

Vähärauman monitoimitalon piha-aluetta
Taidetta Vähärauman monitoimitalon sisäseinillä
Kivirappuset Vähärauman monitoimitalon sisällä


Vähärauman monitoimitalon julkisivu