Pohjois-Porin monitoimitalon luonnos

Pohjois-Porin monitoimitalon suunnittelu käynnissä – myös Pohjoisväylän rakentaminen etenee

Pohjois-Poriin suunnitellaan parhaillaan uutta palveluverkkosuunnitelman mukaista koulurakennusta. Koulusta rakennetaan monitoimitalo, jonka rakennustyöt alkavat alustavan aikataulun mukaan tulevana syksynä. Kiinteistö on tarkoitus ottaa käyttöön kesällä 2023. Myös Pohjoisväylän itäisen osuuden rakentaminen on parhaillaan käynnissä.

Pohjois-Porin monitoimitalon luonnos

Pohjois-Porin kaksikerroksisen monitoimitalon hankesuunnittelu käynnistyi tammikuussa 2020. Kaupunginhallituksen hyväksymiskierroksen jälkeen aloitettiin toteutussuunnitteluvaihe, jonka aikana määritellään tarkemmin uuden rakennuksen tilat ja sinne tuleva tekniikka. Toteutussuunnittelu saadaan päätökseen lähiviikkoina. 

Seuraavaksi vuorossa on tarjouskilpailun avaaminen hankkeen rakennusurakoille. Tarjouspyynnöt julkaistaan juhannusviikolla Tarjouspalvelu.fi-toimittajaportaalissa. 

– Myös hankkeen rakennuslupamenettely on käynnistetty, ja urakoitsijan valinta ajoittunee näillä näkymin syys-lokakuun vaihteeseen. Monitoimitalon rakentaminen on tarkoitus aloittaa marraskuussa, kertoo rakennuttajainsinööri Miika Pennanen.

Hanke toteutetaan kaksivaiheisesti. Ensimmäisessä vaiheessa rakentuu tilat 1.–6. luokkien oppilaille, varhaiskasvatukselle, henkilökunnalle, lähikirjastolle, hammashuollolle sekä oppilashuollolle. Toinen vaihe koskee luokille 7–9 tarkoitetun yläkoulun rakentamista, mutta sen aikatauluun tai rakentamiseen liittyviä päätöksiä ei ole vielä tehty. Tilojen suunnittelussa toisen vaiheen toteutumiseen on varauduttu muun muassa isommilla ruokailu- ja liikuntatiloilla.

Käyttäjät mukana suunnittelussa – tavoitteena monitoimitalon ahkera käyttö

Uuden Pohjois-Porin koulun pedagogisena visiona on monipuolisia työmenetelmiä käyttävä ja toiminnallinen oppiminen. Yhteisopettajuutta toteutetaan luontevasti opettajien vahvuudet sekä pedagoginen vapaus huomioiden.

Hankkeen alkuvaiheessa laadittiin yhdessä käyttäjien kanssa pedagoginen suunnitelma. Tulevia käyttäjäryhmiä myös osallistetaan rakentamisen suunnittelussa ja käytännön toteutuksissa.

– Suunnitelmassa on lausuntoja ja kannanottoja muun muassa vanhempainyhdistyksiltä, opettajakunnan edustajilta, ympäristö- ja lupapalveluilta, Suomen psykologiliitolta sekä palveluliikelaitokselta. Koulun tulevia oppilaita on jo nyt osallistettu esimerkiksi pihan leikkivälineitä suunniteltaessa, kertoo rehtori Aki Kerminen.

Uuteen monitoimitaloon tulee sijoittumaan varhaiskasvatuksen toimintaa ja myös tämä on huomioitu pedagogisessa suunnittelussa.

– Varhaiskasvatuksen pedagogisessa suunnitelmassa on otettu kantaa muun muassa oppimisympäristöön ja monipuolisiin työtapoihin, tilojen suunnitteluun, tilojen terveellisyyteen, turvallisuuteen ja esteettömyyteen, ergonomiaan, kestävään elämäntapaan ja digiosaamiseen, Kerminen listaa.

Opetuksen ja varhaiskasvatuksen lisäksi Pohjois-Porin monitoimitaloon tulee tilat kirjastolle. Perusturvan osalta rakennukseen sijoitetaan suun terveydenhoidon tiloja ja perhetyöntekijän tila. Iso liikuntasali on arki-iltaisin ja viikonloppuisin urheiluseurojen käytössä. Lisäksi monitoimitalon tiloja voidaan käyttää nuoriso- ja yhteisötiloina.

– Järjestöt ja yhteisöt voivat käyttää tiloja toimintoihinsa. Tiloihin voidaan sijoittaa myös Porin seudun kansalaisopiston toimintaa. Tavoitteena on talon korkea käyttöaste, Kerminen sanoo.

Monitoimitalolle on avattu osoitteeseen www.pori.fi/pohjois-porin-monitoimitalo oma verkkosivu, jossa voi seurata rakentamisen etenemistä ja muita ajankohtaisia asioita.

Pohjoisväylän rakentaminen jatkuu

Monitoimitalon rakennuspaikka sijaitsee uudella kaavoitettavalla alueella Lotskerin, Ruosniemen ja Tuulikylän pientaloalueiden välissä. Osana monitoimitalohanketta on käynnistynyt myös Pohjoisväylän itäisen osuuden rakentaminen.

– Nyt tehdään jatkoa Keisarinviitantien risteyksestä itään päin noin 400 metrin matkalle. Uusi osuus valmistuu elokuussa ja tulee aluksi toimimaan monitoimitalon työmaatienä, kertoo maanrakennusmestari Jari Lehesvuori.

Muilta osin Pohjoisväylän rakentuminen etenee tänä vuonna katu-, viher- ja hulevesirakenteiden sekä alikulkujen suunnittelulla. Pohjoisväylän läntisen osuuden, Pappilanpuistikon ja Koillistuulentien katusuunnitelmat tulevat nähtäville kesän aikana. 


Pohjois-Porin monitoimitalon luonnos