Uutisarkisto
Harrastamisen Porin mallin uusi värityskirja on julkaistu
Harrastamisen Porin malli on julkaissut uuden värityskirjan, joka esittelee laajan harrastustarjonnan hauskalla ja visuaalisella tavalla. Viime vuonna julkaistu ensimmäinen värityskirja…
Uimakisat sulkevat keskustan uimahallin viikonlopuksi – Meri-Porin uimahalli palvelee pidennetyin aukioloin
Keskustan uimahallissa järjestetään tulevana viikonloppuna IKM-alueuintikilpailut, joista johtuen uimahalli suljetaan yleisöuinnilta lauantaiksi ja sunnuntaiksi 2.–3. marraskuuta. Perjantaina 1. marraskuuta keskustan…
Jääräntien kevyen liikenteen väylä muutetaan sorapintaiseksi – huomioi siirtokehotukset
Toejoen kaupunginosassa sijaitsevan Jääräntien kevyen liikenteen väylä muutetaan sorapintaiseksi. Muutostyöt vaikuttavat Jääräntien kadunvarsipysäköintiin tällä ja ensi viikolla. Jalankulkijat ja pyöräilijät…
Hei kuudesluokkalainen! Hae Porin yläkoulujen painotettuun opetukseen
Haku Porin kaupungin yläkoulujen painotettuun opetukseen on parhaillaan käynnissä. Painotettuun opetukseen voivat hakea tällä hetkellä kuudennella luokalla opiskelevat oppilaat. Opetus…
Porin joukkoliikenteessä siirryttiin talven aikatauluihin – kesällä hyvin matkustajia myös linjalisäyksillä
Porin joukkoliikenteen kesäkaudella niin linjojen kestosuosikit kuin uudet linjalisäykset keräsivät hyvin matkustajia. Viime viikolla voimaan astuneisiin talviaikatauluihin ei ole tehty…
Kesäruokailu jatkuu elokuun alkuun saakka – palautekysely on nyt auki
Suosittu lasten ja nuorten kesäruokailu on tavoittanut jälleen monia lapsia ja nuoria Porissa. Kesäruokailu jatkuu vielä tämän kesän osalta Ahlaisissa…
Heinäkuussa kitketään taas jättipalsamia – lähde mukaan talkoisiin!
Porissa järjestetään tänä kesänä jälleen useita kaikille asukkaille avoimia yhteistalkoita, joissa keskitytään erityisesti haitallisen jättipalsamin torjuntaan. Lisäksi käynnissä on soolotalkoita,…
Kesäruokailu tarjoaa lämpimän aterian ja kohtaamisia 3. kesäkuuta alkaen
Lasten ja nuorten maksuton kesäruokailu järjestetään tulevana kesänä jälleen kaikilla kaupungin kahdeksalla palvelualueella. Maksuton ruokailu on tarkoitettu 7–18-vuotiaille lapsille ja…
Jokikeskuksen viimeistely käynnissä – Etelärannan liikennejärjestelyt muuttuvat vappuviikolla
Porin Etelärannassa noin puolitoista vuotta kestäneen remontin voidaan nyt todeta olevan loppusuoralla, sillä Jokikeskuksen toisen vaiheen työmaalla tehdään parhaillaan viimeistelytöitä.…
Porin hiihtokausi päätökseen – säilölumi mahdollisti latujen poikkeuksellisen pitkän käytön
Porissa päästiin kuluneena talvena nauttimaan jälleen huomattavan pitkästä hiihtokaudesta. Isomäen ensimmäiset säilölumesta tehdyt ladut avattiin hiihtäjille 21. marraskuuta, ja latuja…