Uutisarkisto

Muumiooppera siirtyy kesäkuulle tiukentuneen koronatilanteen vuoksi
Satakunnan musiikkijuhlat ja Pori Sinfonietta siirtävät Ilkka Kuusiston Muumioopperan tammikuun näytökset kesäkuun ensimmäiselle viikolle.

Yhteistyöllä rakennetaan tulevaa hyvinvointialuetta myös tuottavuusohjelman puitteissa
Tuottavuusohjelman tavoitteena on ollut yhteistyön vahvistaminen erityisesti organisaatioiden rajapinnoilla.

Kirjastojen aukioloajat vuodenvaihteessa
Joulu, uusivuosi ja loppiainen vaikuttavat kirjastojen aukioloaikoihin.

Porin perusturvan tartunnanjäljityksestä kontaktoidaan toistaiseksi vain positiivisen koronanäytteen antaneet
Porin perusturvan tartunnanjäljitys ottaa toistaiseksi yhteyttä vain positiivisen koronatestituloksen saaneisiin henkilöihin ja heidän lähipiiriinsä.

Koronan aiheuttaman ruuhkan purkamiseen tarvitaan lisää työntekijöitä perusturvan alueella
Kolmansien koronavirusrokotusten nopean etenemisen isoimpana esteenä on pula rokottajista.
Porin taajamien taustapitoisuusselvitykset tukevat kaupungin maankäytön suunnittelua
Geologian tutkimuskeskus (GTK) täydensi geokemian tietokantaansa ottamalla maaperänäytteitä Porin kaupungin alueella kesällä 2021. Tutkimusten tavoitteena oli määrittää maaperän taustapitoisuuksien perustaso…
Pelastuslaitos siirtyy hyvinvointialueelle vuoden 2023 alussa.
Aluevaaleissa valitut valtuutetut päättävät myös alueensa pelastuslaitoksen asioista. Suomen ensimmäiset aluevaalit pidetään 23.1.2022

Porin tekojääradan yleisöluisteluvuorot jatkossa maksuttomia – joulun välipäivinä luistellaan aamusta iltaan
Tekojääradan yleisöluisteluvuorot muuttuvat 17. joulukuuta alkaen maksuttomiksi. Urheilukeskuksen ja Liisantorin tekojäät ovat kaikkien käytettävissä joulupyhistä loppiaiseen saakka.