Jokikeskuksen 2. vaiheen havainnekuva. Kuva WSP Finland Oy.

Jokikeskuksen toisen vaiheen rakentaminen on alkanut – veneilypalveluihin tilapäisiä muutoksia

Jokikeskus-hankkeen rakennustyöt vaikuttavat keskustan alueen veneilypalveluihin tänä ja ensi vuonna. Kaupungin vierasvenelaituri on poistunut tämän vuoden osalta käytöstä ja Etelärannan veneennostopaikka palvelee veneilijöitä vielä syyskuun loppuun asti. Jokisataman pienvenelaitureiden siirto talviteloille alkaa lokakuun puolivälin jälkeen. Etelärannan venesataman tilapäisjärjestelyt jatkuvat ensi kesänä, kun sataman laiturit sijoitetaan jälleen Pohjoisrantaan.

Jokikeskuksen 2. vaiheen havainnekuva. Kuva WSP Finland Oy.

– Kaupungin vierasvenelaituri on poistunut käytöstä syyskuun alussa. Laiturissa on vielä muutamia veneitä, joiden poistuttua Jokikeskuksen työmaalle varattu alue aidataan kokonaisuudessaan ja työt aloitetaan Porin sillan läheisyydestä, kertoo palvelupäällikkö Heikki Tuominen.

Kesällä 2023 vierasvenelaituri palvelee veneilijöitä jälleen normaalisti. Vanhaan rantamakasiinirakennukseen valmistuu ensi vuonna peruskorjauksen yhteydessä uudet wc-, suihku-, pukuhuone- ja vaatehuoltotilat. Muutostöistä vastaa rakennuksen omistava MHR-yhtiöt Oy, jolta kaupunki tulee vuokraamaan vierasvenetoimintoja palvelevat tilat.

Rantamakasiinirakennuksen ja jokisataman vanhan nosturin välissä sijaitseva isojen veneiden nostopaikka on tänä syksynä käytettävissä syyskuun loppuun asti. Nostopaikan käytöstä on oltava etukäteen yhteydessä Jokikeskuksen toisen vaiheen urakoitsijana toimivan Destia Oy:n työmaapäällikkö Kimmo Harjuun puhelimitse 040 635 2788 tai sähköpostilla kimmo.k.harju@destia.fi . Keväällä 2023 Etelärannasta ei voi laskea vesille isoja veneitä.

Etelärannan venesataman tilapäisjärjestelyt jatkuvat ensi vuonna, ja venesataman laiturit A, B ja C sijoitetaan Pohjoisrantaan myös kesäksi 2023. Etelärannan venesatama palautuu takaisin alkuperäiselle paikalleen Jokikeskuksen toisen vaiheen valmistumisen jälkeen.

Jokikeskuksen rakennustyöt käynnissä

– Jokikeskus-hankkeen toista vaihetta koskevat Etelärannan moottoriajoneuvoliikenteen liikennejärjestelyt on toteutettu. Liikennejärjestelyihin tulee muutoksia töiden edistyessä ja niistä tiedotetaan erikseen. Jalankulku- ja pyöräliikenteen järjestelyt valmistuvat kokonaisuudessaan lokakuun alkupuolella, toteaa hankkeen projektipäällikkö Sanna Välimäki.

Tällä hetkellä työmaa-alueella poistetaan päällysteitä, kaivetaan vesijohtoja ja piikataan irti kaiteiden reunatukimuuria. Työmaalla ollaan aloittamassa myös ruoppaustöitä, maaleikkauksia ja rannan tukimuurin teräsponttien asennuksia.

Hankkeen toisessa vaiheessa Etelärannan aluetta uudistetaan rantamakasiinirakennuksen itäpäädyn ja Taavi-sillan välisellä alueella. Etelärantaan rakennetaan uudet rantalaiturit alatasanteineen ja laitureiden tausta-alue rakennetaan uudelleen vaihtamalla rakennekerrokset, varustamalla alue teknisillä järjestelmillä sekä uudistamalla oleskelualueiden pinnat. Jokikeskuksen toisen vaiheen arvioidaan valmistuvan syksyllä 2023.

Jokisataman pienvenelaiturit ja sillat talvisäilöön lokakuussa

Veneilykausi päättyy lokakuun puolivälissä, jonka jälkeen Porin jokisatamassa aloitetaan tuttuun tapaan pienvenelaitureiden siirto talvisäilytykseen. Meri-Porin venesatamien asiakkaat voivat käyttää venepaikkojaan sääolosuhteiden salliessa myös veneilykauden ulkopuolella.

Hevosluodon melontalaituri on siirretty talvisäilöön tällä viikolla, ja matonpesupaikkojen vesihanat suljetaan talvikaudeksi Porin päivän jälkeen. Raumanjuovan yli kulkeva Niittäjänsilta poistuu tämänhetkisen arvion mukaan käytöstä keskiviikkona 12. lokakuuta. Taavi-sillan ja Polsanluodon lossin poisviennin arvioidaan ajoittuvan lokakuun loppupuolelle.

– Siirtotöiden toteutuminen riippuu syksyn säistä, sillä esimerkiksi runsaat vesisateet tai varhaiset yöpakkaset saattavat vaikuttaa aikatauluihin, muistuttaa maastotyöpäällikkö Olli-Pekka Ihalainen.


Jokikeskuksen 2. vaiheen havainnekuva. Kuva WSP Finland Oy.