Uutisarkisto

Maailman vesipäivän tehtävä

Pori suunnittelee selvityksen teettämistä Porin Veden yhtiöittämisestä

Porin kaupunki suunnittelee ulkopuolisen selvityksen teettämistä Porin Vesi -liikelaitoksen yhtiöittämisestä kaupungin kokonaan omistamaksi osakeyhtiöksi. Yhtiöittämisellä tavoitellaan erityisesti satunnaista kertatuloutusta, jotta…
Tietyö

Karjarannantien katutyömaa hidastaa liikennettä

Karjarannantiellä Karjapihan ja Ratamestarinkadun kohdalla alkaa kadunrakennustyömaa juhannuksen jälkeisellä viikolla. Työmaan kohdalla nopeusrajoitus on 20 km/h ja hetkittäin liikennettä voidaan…
Reposaaren kirjaston lasten osastoa

Reposaaren kirjaston omatoimiasiointi palaa käyttöön heinäkuun alussa

Omatoiminen asiointi Reposaaren kirjastossa on jälleen mahdollista 1.7. alkaen. Omatoimiajat ovat olleet alkukesän pois käytöstä koronaan liittyvien ohjeistusten vuoksi.
Kaupungintalo

Kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston syksyn 2020 kokousaikataulut päätetty

Porin kaupunginhallitus ja kaupunginvaltuusto kokoustavat syyskaudella 2020 seuraavasti:
Pinomäen hevostila

Pinomäen hevosreitit kuntoon porilaisella yhteistyöllä

Porin kaupunki myönsi Pinomäen hevosreittien kunnostukseen Rakkaudella porilaisille -hyvinvointirahaa viime vuonna. Avustuksen mahdollistamilla kunnostetuilla reiteillä on ollut positiivinen vaikutus alueen…
1735 sijainti

Ruosniemeen tulossa rivitalotontteja

Asemakaavan muutosehdotus nähtävillä 31.7. asti.
Kaupungintalo keväällä

Kaupungin elinvoimapalvelujen järjestämiseen suunnitellaan muutoksia

Porin kaupunki on selvittänyt elinkeinopalvelujen järjestämistä Porin alueella. Selvityksen lopputuloksena on päädytty malliin, jossa nykyisestä Prizztech Oy:n tarjoamasta kokonaisasiakkuusmallista siirryttäisiin…
Talkoot Sunniemen kartanossa v. 1942 Satakunnan Museon kokoelmat

Satakunnan Museon hanke tallentaa satakuntalaista talkooperinnettä

Satakunnan Museossa on alkanut hanke, jossa tallennetaan talkooperinnettä. Projektia toteutetaan kesän ajan keräämällä aineistoa talkoista ja syksyllä työtä jatketaan työryhmän…
Kaava-alueen ajanstasa-asemakaavaote

Kaavoja nähtävänä

​​​​​​​Herralahden liikekeskuksen alueelle suunnitellaan muun muassa uudisrakentamista, Malminpään kaupunginosassa Porin ruotsinkielisen koulun uudisrakentamista ja Tiilimäellä osa Juutilaisentietä muutetaan kaduksi.
Selvin päin Satakunnassa -hankkeen uutiskirjekuvake

Selvin päin Satakunnassa -hankkeen kesäkuun uutiskirje

Kesäkuun uutiskirjeessä asiaa mm. nuorten päihteettömyyden tukemisesta ja päihteitä käyttävän ihmisen sosiaalisesta tilasta. Hankkeessa on myös kesäkuussa aloittanut kolmas projektisuunnittelija,…