Uutisarkisto

Liikuntapaikkojen sarjarannekkeiden ja kausikorttien hankkineille hyvitystä korona-ajalta
Valtionhallinnon määräysten mukaisesti Porin liikuntapaikat suljettiin yleisökäytöltä toukokuun loppuun asti koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Aiemmin uutisoidun mukaisesti, Porin kaupunki hyvittää sekä…

Pori Sinfonietta mukana sinfoniaorkestereiden yhteisellä Kevätsoitto-videolla
Kolmisensataa orkesterimuusikkoa yhdisti voimansa ja nauhoitti kotonaan Beethovenin 7. sinfonian finaalin. Kevätsoitto tervehtii lukuvuotensa päättäviä koululaisia ja opettajia ja toivottaa kaikille hyvää kesää.

Porin lukiot juhlistavat kevään ylioppilaitaan videotervehdyksin
Lukioissa ei tänä keväänä järjestetä ylioppilaille perinteisiä lakkiaisjuhlia. Porin kaupungin lukiot onnittelevat sen sijaan uusia ylioppilaitaan juhlavin videotervehdyksin, jotka julkaistaan…

Porin kaupunki palvelee kesälläkin – kesän aukioloajat koottu yhteen uutiseen
Porin kaupungin palvelut ovat saatavilla myös kesäaikaan. Aukioloajoissa on kuitenkin pieniä muutoksia, jotka kannattaa ottaa talteen. Aukioloaikoja päivitetään uutiseen aina…

JOEN TAJU -kirja kokoaa yhteen KOKKELI-hankkeen tuloksia
Juuri päättynyt KOKKELI on ollut Koneen Säätiön rahoittama kaksivuotinen taide- ja tutkimushanke, jonka tarkoituksena oli kehittää keinoja Kokemäenjokilaakson asukkaiden saamiseksi…

Perusturva arvioi toimintaansa ja talouttaan
Perusturva selvittää vuodelle 2020 mahdollisia kustannussäästöjä. Perusturvajohtaja poisti talousarvion muutospyyntöä koskevan pykälän perusturvalautakunnan kokouksen listalta torstaina 28.5.

Pori työllistää ysiluokkalaisia
Pori on mukana Ysit kesäduuniin -kampanjassa ja on edesauttanut yhdeksäsluokkalaisten kesätyöllistymistä. Kaupunki työllistää ysejä itsekin esimerkiksi tekniselle toimialalle. Ysiluokkalaisille on…

Uusien omakotitonttien haku käynnistyy maanantaina – Klasipruukissa tarjolla yli 50 tonttia
Porin kaupunki tarjoaa vuokrattavaksi tai ostettavaksi uusia omakotitontteja Klasipruukin ja Kyläsaaren kaupunginosista. Lisäksi hakuun tulee muutamia yksittäisiä kaupungille palautuneita tontteja.

Uusi palveluverkkoesitys kommentoitavana
Viime viikolla julkaistiin uusi esitys palveluverkon järjestämisestä, joka koski erityisesti varhaiskasvatusta ja perusopetusta. Kaupunkilaisille on avattu nyt kommentointimahdollisuus verkkosivuilla 8.…

Porin uimarantojen käyttöönottoon liittyvää täsmennystä
Porin kaupunki tiedotti eilen 1.6.2020 aukeavista uimarannoista. Kaupungin ylläpitämiä rantoja on tarkoitus ottaa käyttöön vaiheittain, eli osa uimarannoista pidetään suljettuna,…