kuvassa puhelimella kuvataan jokirantaa

Pori sai vastakaikua rakkaudelle – rakkauslähettilääksi valtava määrä hakemuksia

Porin kaupunki etsi rakkauslähettiläiksi aitoja ja uniikkeja porilaisia kuuluttamaan kaupungin parhaat puolet koko maailmalle. Poria selvästi rakastetaan, sillä innokkaita hakijoita oli huikeat 87.

kuvassa puhelimella kuvataan jokirantaa

Hakemuksissa nousi esille rakkaus kotikaupunkia kohtaan

– Olemme erittäin innoissamme rakkauslähettilyyttä kohtaan nousseesta kiinnostuksesta. Meillä on iso pino hakemuksia, joista välittyy aito rakkaus Poria kohtaan. On tunnistettu, että täällä on hienoja asioita, joista halutaan kertoa myös muille, iloitsee viestintä- ja markkinointisuunnittelija Marika Virtanen.

Rakkauslähettiläiden haku päättyi helmikuun lopussa ja valinnat rakkauslähettiläistä tehdään maaliskuun aikana.

– Meillä on hakijoita erilaisista taustoista ja kohderyhmistä. On paljasjalkaisia porilaisia, paluumuuttajia sekä muualta tänne tulleita. Valitsemme rakkauslähettiläät niin, että saamme mahdollisimman monipuolista sisältöä. Vallitseva tilanne on kuitenkin otettava huomioon ja mietittävä, millaista yhteistyötä voidaan toteuttaa, sanoo Virtanen.

Rakkauslähettiläät sitoutuvat puolen vuoden aikana tekemään tietyn määrän postauksia valitsemaansa sosiaalisen median kanavaan. Vastineeksi saa Pori-tuotepaketin sekä elämyksiä palvelujen parissa. Jokaiselle hakijalle ilmoitetaan maaliskuun aikana valinnasta, jonka jälkeen valittujen rakkauslähettiläiden kanssa tehdään tarkemmat suunnitelmat.

Uudistetulta rakastuporiin.fi-sivustolta löytyy lisätietoja rakkauslähettiläistä. Lisäksi sivustolla on esimerkiksi porilaisia rakkaustekoja ja lempipaikkoja.

 


kuvassa puhelimella kuvataan jokirantaa