Uutisarkisto

Lapsia Liikuntamaassa

Liikettä lapsille Karhuhallin Liikuntamaassa

Lapset pääsevät taas liikkumaan tuttuun tapaan Karhuhallin Lasten Liikuntamaassa. Syksyn ensimmäinen Liikuntamaa järjestetään sunnuntaina 6.10. kello 15-17.
Jalkapalloja

Maksuttomia liikuntaryhmiä nuorille

Rakkaudella porilaisille -hyvinvointirahan avulla on käynnistetty 7–18-vuotiaille nuorille suunnattuja maksuttomia harrastusryhmiä eri puolilla Poria.
Porin metsä

Mestareiden portaiden rakentaminen alkaa – kuntoilemaan pääsee vuoden loppuun mennessä

Pitkään toivottujen Mestareiden portaiksi nimettyjen kuntoportaiden rakentaminen Isomäen alueelle alkaa tällä viikolla. Portaat sijoitetaan 7,5 kilometrin lenkkilopun varrelle, josta löytyy…
Terveys- ja hyvinvointitapahtuma

Terveys- ja liikuntaneuvontaa nuorisotalolla

Porin nuorisotalolla järjestetään hyvinvointitapahtuma keskiviikkona 25. syyskuuta klo 12–18. Tapahtumassa on terveys- ja liikuntaneuvontaa sekä mahdollisuus testata kuntoa helpoilla testeillä.…
Havainnekuva Liisantorista

Liisantorin kehittäminen jatkuu – kuntolaitteille katos ja talveksi tekojää

Liisantorista on hyvää vauhtia kehittymässä kaikkien kaupunkilaisten maksuton treenauspaikka. Syksyn aikana kuntolaitteet saavat ylleen katoksen ja tekojää tuo mukanaan pidemmän…
Porin metsä

Mestareiden portaiden suunnittelu etenee

Porin kaupunki päätti muistaa porilaistaustaisia jääkiekon MM-kultamitalisteja Oliwer Kaskea, Juho Lammikkoa sekä Niko Ojamäkeä Isomäen alueelle toteutettavilla Mestareiden portaiksi nimettävillä…
Terveys- ja hyvinvointitapahtuma

Terveys- ja liikuntaneuvontaa nuorisotalolla

Porin nuorisotalolla järjestetään hyvinvointitapahtuma, jossa terveys- ja liikuntaneuvontaa sekä mahdollisuus testata kuntoa helpoilla testeillä keskiviikkona 25. syyskuuta kello 12–18. Testit…
Uimakoulu

Ilmoittautumiset syksyn uimakouluihin alkavat

Ilmoittautumiset syksyn uimakouluihin alkavat maanantaina 2.9.2019.
Liisantorin lähiliikuntapaikan kuntolaitteita kesällä 2019

Liisantorilla järjestetään kaupungin ja Porin Ässien yhteinen liikuntatapahtuma

Porin kaupunki sekä Porin Ässät järjestävät Liisantorin lähiliikuntapaikalla kaikille avoimen liikuntatapahtuman torstaina 15. elokuuta. Tapahtumassa porilaiset pääsevät tapaamaan Ässien pelaajia,…
Kuutamouinti maauimalassa

Kuutamouinti maauimalassa

Perjantaina 16.8. Porin maauimalassa uidaan jälleen iltahämärässä kynttilöiden ja ulkotulien loisteessa.