Uutisarkisto

Kirjahylly ja lainausautomaatti kirjastossa

Pohjoisväylän kirjastoa voi nyt käyttää omatoimisesti – aukiolot laajenevat

Lokakuussa Pohjois-Porin monitoimitalossa auennutta Pohjoisväylän kirjastoa pääsee jatkossa käyttämään myös omatoimisesti. Omatoimikirjasto on auki arkisin kello 8–20 ja viikonloppuisin kello…
Lehtiä maassa syksyllä

Syysloma odottaa jo nurkan takana – nappaa menovinkit talteen!

Syyslomaa vietetään Porissa 23.–27. lokakuuta. Viikko on täynnä tekemistä niin satuhahmosuunnistuksen, seikkailupelin, fantasiakarttojen kuin temppuilunkin parissa. Lomailuun voi ottaa myös…
Ikääntyneet ihmiset askartelevat yhdessä

Ensi viikolla Porissa vietetään valtakunnallista vanhustenviikkoa

Porin kaupungin sivistystoimialan kulttuuriyksikön organisoima seniorityöryhmä yhteistyökumppaneineen tarjoaa vanhustenviikolla tapahtumia varttuneelle väelle. Ohjelmatarjonta sisältää kulttuurielämyksiä luentojen, näyttelyesittelyn, musiikin, tietoiskujen sekä…
Valokuva nurkkauksesta, jossa tuoleja ja kirjahyllyjä

Pohjoisväylän uusi kirjasto avautuu maanantaina 2. lokakuuta

Porin uusin kirjasto, Pohjoisväylän kirjasto, avataan asiakkaille maanantaina 2. lokakuuta kello 11. Kyseessä on Porin ensimmäinen erikoiskirjasto, sillä se keskittyy…
Kuinka minusta tuli vaikuttaja -podcastin mainoskuva

Porin kirjastolle oma podcast

Podcast esittelee satakuntalaisia tai seudulta kotoisin olevia vaikuttajia yhteiskunnan eri osa-alueilta. Jaksoissa keskustellaan muun muassa kulttuurin, taiteen, musiikin, yhteiskunnallisesta päätöksenteon,…
Uudet kirjastokortit ovat valkoinen ja oranssi malli, joissa valkoisessa oranssia kukkakuviota ja oranssissa tummemmalla oranssilla kukkakuviota.

Satakirjastoille uudet kirjastokortit – asiakas voi valita mieleisensä kuosin

Satakirjastoille on saapunut uusia kirjastokortteja. Nykyisestä kortista tuttu tyrni on mukana uusissakin korteissa tyyliteltynä kuviona. Asiakkaalla on jatkossa mahdollisuus valita…
Kuva, jossa kolme henkilöä kurkkaa lasioven takaa

Syksyllä avautuvasta Pohjoisväylän kirjastosta tulee lasten ja nuorten erikoiskirjasto

Ruosniemen kirjasto muuttaa Pohjois-Porin monitoimitaloon kesän aikana. Kirjaston avajaisia päästään viettämään alkusyksystä. Uuden toimipisteen nimeksi tulee Pohjoisväylän kirjasto mukaillen monitoimitaloon…
Retropelipäivän mainos

Retropelaaminen valokeilassa Porin pääkirjastolla!

Porin pääkirjastolla järjestetään 15. huhtikuuta kello 11–17 retropelipäivä, jonka aikana kävijät pääsevät itse kokeilemaan vanhoja pelejä ja konsoleita. Lisäksi luvassa…
Satakirjastojen asiakaskysely 2022

Porin tuleva kirjastopalvelujohtaja innostuu kehittämisestä – oletko se sinä?

Porin kaupungin kulttuuriyksikön päällikkö Jyri Träskelin on jännittyneen odottavalla mielellä. Kaupungin kirjastopalvelujohtajan rekrytointi on parhaillaan käynnissä. Tulevaksi luottotyökaverikseen Träskelin odottaa…
Kirjaston kirjat

Porin lähikirjastoyhdistyksen kirjastomuisto-kirjasen julkaisutilaisuus kutsuu kirjastoon tiistaina

Porin lähikirjastoyhdistys ry. keräsi vuoden 2022 aikana porilaisten muistoja omista lähikirjastoistaan. Nyt nämä muistot, pieni historiikki Porin kirjastoista ja muuta…