Retropelipäivän mainos

Retropelaaminen valokeilassa Porin pääkirjastolla!

Porin pääkirjastolla järjestetään 15. huhtikuuta kello 11–17 retropelipäivä, jonka aikana kävijät pääsevät itse kokeilemaan vanhoja pelejä ja konsoleita. Lisäksi luvassa on puhe- ja musiikkiohjelmaa, pikselitaiteen näyttely, sekä lapsille sopivaa ohjelmaa.

Retropelipäivän mainos

Retropelipäivää vietetään Porin kirjastolla ensimmäistä kertaa, ja tapahtuma on osa Kaikki pelissä! – pelikasvatusta kirjastoon-hanketta. Päivän tarkoituksena on tuoda pelaamisen historiaa konkreettisesti esille, pelaamisen historiasta nykypäivään saakka. Retropelipäivän pääohjelmana ovatkin pelipisteet, joilla pääsee itse kokeilemaan erilaisia pelejä tetriksestä Super Mario Bros:iin.

– Siinä missä aikuisille Amigan tai NES:in testailu voi olla nostalgista, nuoremmille pelaajasukupolville taas voi olla kiinnostavaa päästä ensimmäistä kertaa näkemään, mistä omat suosikkipelit ovat saaneet innoituksensa, kertoo Kaikki pelissä! – hankkeen työntekijä Anna Heinonen.

Osassa peleistä pääsee myös kilpailemaan, sillä tapahtumassa järjestetään muutamia eri peliturnauksia, joihin pääsee ilmoittautumaan ja osallistumaan paikan päällä. Ohjelma ei kuitenkaan rajoitu vain pelaamiseen, sillä päivän aikana aikuistenosastolla pääsee kuulemaan peliaiheista puheohjelmaa sekä fiilistelemään pelimusiikkia. Retropelipäivässä esiintyy peli-, elokuva- ja tv-sarjamusiikeille omistautuneen kuoro Unrealityn pienryhmä, joka esittää tunnettua pelimusiikkia vuosien varrelta.

Ohjelman seuraamisen ja pelaamisen välissä voi tutustua Suomen Pelimuseon tuottaman Masters of Pixel Art –näyttelyn helmiin aulan näyttelytilassa, tai osallistua vaikkapa askartelupajaan lasten ja nuortenosastolla. Voit myös kurkata lehti- ja musiikkiosastolla taidekujan antia, jossa harrastajat esittelevät ja myyvät peleistä inspiroituneita teoksiaan. Tutustumaan pääse myös kirjaston uuteen pelihuoneeseen, jossa kokeilla voi PS5-pelejä. Pelihuoneeseen pääsee retropelipäivässä kurkkaamaan ensimmäistä kertaa, ja tapahtuman jälkeen pelihuonetta pääsee varaamaan omaan käyttöön.

Pelipäivää mukana järjestämässä ovat Porin kaupunginkirjaston lisäksi Suomen pelimuseo ja Turun yliopiston digitaalisen kulttuurin, maiseman ja kulttuuriperinnön tutkinto-ohjelma, sekä joukko aiheesta innostuneita vapaaehtoisia. Päivän turnauksia sponsoroi raumalainen retropelikauppa PeliVaari, joka löytyy myös tapahtumasta paikan päältä. Kirjasto on tapahtumapäivänä poikkeuksellisesti auki klo 17:00 saakka. Asiakaspalvelu sulkeutuu kuitenkin tavallisesti klo 15:00. Tämän jälkeen kirjastossa aineiston lainaaminen ja palauttaminen tapahtuu omatoimisesti lainaus- ja palautusautomaateilla.

Kaikki pelissä! – Pelikasvatusta kirjastoon on Lounais-Suomen aluehallintoviraston rahoittama hanke.