Kuva, jossa kolme henkilöä kurkkaa lasioven takaa

Syksyllä avautuvasta Pohjoisväylän kirjastosta tulee lasten ja nuorten erikoiskirjasto

Ruosniemen kirjasto muuttaa Pohjois-Porin monitoimitaloon kesän aikana. Kirjaston avajaisia päästään viettämään alkusyksystä. Uuden toimipisteen nimeksi tulee Pohjoisväylän kirjasto mukaillen monitoimitaloon avautuvaa Pohjoisväylän koulua.

Kuva, jossa kolme henkilöä kurkkaa lasioven takaa

Pohjois-Porin kirjastopalvelut muuttuvat kesällä, kun Ruosniemen kirjasto sulkee ovensa 1. heinäkuuta ja muutto uusiin tiloihin Pohjois-Porin monitoimitaloon käynnistyy. Uusi Pohjoisväylän kirjasto keskittyy lasten ja nuorten palveluihin ja aineistoihin ja on ainoa Porin kaupunginkirjaston erikoiskirjasto. Aikuisille kirjastoon tulee varaushylly ja pieni määrä muuta lainattavaa aineistoa.

– Neliöitä on selvästi vähemmän kuin nykyisessä Ruosniemen lähikirjastossa, joten jouduimme miettimään toiminnan tilaan sopivaksi. Keskittyminen lasten ja nuorten palveluihin tuntui luontevalta ison koulun yhteydessä ja idea erikoiskirjastosta sai alkunsa siitä, kertoo vt. kirjastopalvelujohtaja Elina Nikola.

Kesän aikana tila kalustetaan, aineisto muutetaan ja omatoimijärjestelmä asennetaan. Nykyisestä kiinteistöstä mukaan tuleva irtaimisto ja aineisto täytyy myös puhdistaa ennen kuin se voidaan viedä uusiin tiloihin.

Muuttojärjestelyihin on varattu heinä- ja elokuu. Avajaisia päästään viettämään näillä näkymin syyskuun alussa. Kirjastossa tulee olemaan asiakaspalvelua maanantaista perjantaihin. Iltaisin ja viikonloppuisin kirjastoa voi käyttää omatoimisesti.

– Tarkka avaamisajankohta ja aukioloajat ilmoitetaan mahdollisimman pian, kertoo Nikola.

Lapset ja nuoret on pyritty huomiomaan Pohjoisväylän kirjastossa niin kalustevalinnoissa kuin palveluita suunnitellessa. Kirjastossa voi viettää aikaa, tehdä läksyjä tai pelata kaverien kanssa. Monitoimitalossa on myös yhteiskäyttöisiä tiloja, joissa voidaan järjestää vaikkapa kirjavinkkauksia tai satutunteja. Vaikka moni asia uudistuu, on uudessa kirjastossa jotain tuttuakin – nimittäin henkilökunta. Ruosniemen lähikirjaston työntekijä jatkaa Pohjoisväylän kirjastossa.

– Uudenlaisella toimintakonseptilla ja uusissa tiloissa avaaminen on innostavaa, pelottavaa ja tietysti vähän haikeaakin. Toivottavasti alueen asukkaat ottavat Pohjoisväylän kirjaston omakseen ja antavat meille myös palautetta, jotta voimme kehittää palveluitamme edelleen, kertoo Nikola.

Kuvateksti:

Pohjoisväylän kirjastoon tulee pelitila, joka on käytössä kirjaston palveluaikoina kun henkilökuntaa on paikalla. Ovelta kurkistavat kirjaston kulttuurikoordinaattori Tiina Tommila, kirjastonhoitaja Elina Arousva ja vt. kirjastopalvelujohtaja Elina Nikola.