Uutisarkisto

Musiikista ammatti vai täydennystä taitoihin?
Palmgren-konservatoriossa musiikista voi opiskella itselleen ammatin sekä täydentää musiikillista osaamista. Haku ammatillisiin opintoihin on avoinna heinäkuun ajan.

Näin juhannus vaikuttaa joukkoliikenteen aikatauluihin Porissa
Aikataulumuutoksia on juhannusaaton ja juhannuspäivän vuorojen liikennöinnissä.

Uimavalvojan torni suunnitteilla Yyteriin – vaikuta valintaan
Yyterissä parhaillaan uimavalvonnan käytössä oleva tennistuomarintorni tullaan jatkossa korvaamaan oikealla uimavalvojantornilla. Nyt kaikilla on mahdollisuus vaikuttaa tulevan uimavalvojan tornin valintaan.

Kokkojen polttaminen on kielletty metsäpalovaroituksen aikana
Pelastuslaitos ei myönnä erityislupia kokkojen polttamiseen.

Porin juhannus on täynnä tapahtumia
Tällä viikolla Porissa vietetään muun Suomen tavoin keskikesän juhlaa. Etelärannassa järjestetään juhannusaattona perinteinen juhannuskokko. Juhannuksen juhlahumuun virittäydytään kaupungissa kuitenkin jo…

Entisen tyttöjen ammattikoulun kaava ehdotusvaiheessa
Asemakaavan muutosehdotus on yleisön nähtävänä 12. elokuuta asti.

Poriin avataan taas kesäkävelykatu
Porin keskusta saa hetkellisesti uuden kävelykadun, kun osa Antinkadusta ja Gallen-Kallelankadusta suljetaan yksinomaan kevyen liikenteen kulkijoille reiluksi kuukaudeksi.

Ympäristöministeriön kysely asiakaskokemuksista kaavoitukseen ja maankäytön suunnitteluun liittyvissä muutoshankkeissa.
Tervetuloa vastaamaan ympäristöministeriön kyselyyn asiakaskokemuksista kaavoitukseen ja maankäytön suunnitteluun liittyvissä muutoshankkeissa. Kyselyn tarkoituksena on kerätä tietoa kansalaisten näkökulmasta maankäyttö- ja…

Kirjasto avaa ensimmäisenä ovet Itätuuleen
Porin Itätuulen kirjasto avaa ovensa asiakkaille maanantaina 24. kesäkuuta. Sampolaan rakennetun uuden oppimis- ja liikuntakeskus Itätuulen muut osat otetaan käyttöön…

Ministerien kirjastokiertue starttaa Porista – Haavisto ja Kiuru esittelevät hallitusohjelmaa pääkirjastossa
Ulkoministeri Pekka Haavisto sekä perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru pitävät Porin kaupunginkirjastolla lauantaina 15. kesäkuuta kansalaisinfotilaisuuden hallitusohjelmasta. Tilaisuudessa on mahdollista…