Lukuhaaste kuvituskuva

Lukuhaaste tuo tavoitetta ja hauskuutta lukemiseen

Porin lukuhaaste tuo vaihtelua lukemiseen ja pähkinöitä purtavaksi. Vuoden 2019 lukuhaasteeseen voi vielä hypätä mukaan ja suorittaa vaikkapa osan haasteen kohdista.

Lukuhaaste kuvituskuva

Lisätietoa Porin lukuhaasteesta ja muista lukuhaasteista:

Porin kirjaston lukuhaastetta suoritetaan jo kolmatta vuotta. Idea kirjaston lukuhaasteesta syntyi yhteistyössä PSYL:n yläkoulun äidinkielen lehtorin kanssa. Lehtori Marja Juvonen laati 30-kohtaisen haasteen ensimmäisen kerran vuonna 2016. Lukuhaasteen innoittajana oli Helmet-kirjastojen lukuhaaste. Lukuhaasteita on syntynyt viime vuosina paljon eri kirjastoissa ja osa Porin lukuhaasteen suorittajista kokeilee myös muita haasteita. 

Lukuhaaste päivittyy joka vuosi palautteen, teemavuosien ja uusien ideoiden pohjalta. Vuonna 2018 perustettiin Facebookiin oma Porin lukuhaaste -ryhmä, jossa jaetaan lukuvinkkejä, kysytään neuvoa vaikeisiin kohtiin ja kerrotaan haasteen etenemisestä. Ryhmässä on jo yli 200 jäsentä ja keskustelua syntyy.  

“Lukuhaasteen idea on lisätä lukuintoa, ei lisätä stressiä lukemattomista kirjoista. Sääntöjä ei ole haasteen eri kohdille erikseen, vaan jokainen voi itse päättää, mikä teos sopii minkäkin numeron kohdalle”, kertoo kirjastonhoitaja Arja Palonen pääkirjastosta.  

Lukuhaastetta voi myös soveltaa. Osa lukijoista lisää itselleen haastekerrointa esimerkiksi etsimällä jokaiseen haastekohtaan runokirjan.

Osa haasteeseen osallistuvista lukijoista on jo saanut vuoden 2019 haasteen valmiiksi. 

“Teen lukuhaastetta nyt kolmatta vuotta. Olen saanut sen valmistumisen aikaistettua ensin joulusta kesäloman loppuun ja tänä vuonna kesäloman alkuun. Viime vuonna tein haasteen kahteen kertaan ja tänäkin vuonna on toinen kierros menossa. Kivaa on metsästää haasteeseen sopivaa ja kiinnostavalta tuntuvaa kirjaa. Tänä vuonna painotan myös naiskirjailijoita”, kertoo lukuhaasteeseen osallistuja. 

Haastetta ei tarvitse suorittaa numerojärjestyksessä, vaan voi lähteä liikkeelle vaikkapa helpoimmista kohdista. Haasteita lukijoille ovat tämän vuoden haasteessa aiheuttaneet esimerkiksi nämä kohdat: 

“Haasteen kohta 25 eli trendin aallonharjalla ratsastava kirja on vielä hakusessa. Trendikkäitäkin kirjoja olen lukenut, mutta mikä olisi aallon harjalla, se vähän mietityttää.”

“Vaikein tänä vuonna lienee tuo kohta 28 eli kirja, jonka nimessä on päivä, kuukausi tai vuodenaika.” 

“Mä ajattelin, että mahdollisuus olla oma itsensä, ilman leimoja, on trendin aallonharjalla. Niinpä luin kohtaan 25 Malin Lindrothin Vanhapiika-kirjan.“ 

“Kohta 15 eli pienkustanne tai -painate on pohdituttanut. Vaikea on keksiä myös palkinnon saanutta kirjaa, vaikka niitä toki paljon on”.  

Ensi vuonna tulee jälleen uusi lukuhaaste, mutta mukaan voi tulla kesken vuottakin ja suorittaa haasteen haluamassaan tahdissa. 

 


Lukuhaaste kuvituskuva