Uutisarkisto

Toto esiintyy heinäkuussa Pori Jazzissa
Yhdysvaltalainen menestysyhtye Toto konsertoi lauantaina 20.7. Pori Jazzissa. Festivaalin ensimmäisiä kiinnityksiä ensi kesälle ovat myös maailmanmusiikin kestosuosikki Angélique Kidjo ja…

Aittaluodon biopolttoainekattilalaitoksen perustukset muurattu
Aittaluodon teollisuusalueella on tehty vuoden 2018 kesän ja syksyn aikana maanrakennus- paalutus ja perustustöitä. Maamassoja on käsitelty tällä hetkellä arviolta…

Porin kaupungin itsenäisyyspäivän juhlatilaisuudet 2018
Itsenäisyyspäivää juhlistetaan Porissa perinteisin menoin. Muistohetki ja seppeltenlasku on Keski-Porin kirkon sankariristillä 6. joulukuuta kello 11. Pääjuhla on Promenadisalissa kello…

Reposaaren päiväkodin toiminta jatkuu
Kaupunginhallitukselle esitetään toimenpiteitä, joilla varhaiskasvatuspalvelujen tuottaminen Reposaaressa turvataan.

Kädentaitoa ja joulutunnelmaa - Vanhan Ajan Joulutori Toivon pihapiirissä
Ensimmäistä adventtia edeltävänä lauantaina 1.12. rakentuu Toivon ja Korsmanin talon pihapiiriin perinteinen joulutori. Joulutori tunnetaan nimellä Vanhan Ajan Joulutori ja…

Satakunnan Vihertietokeskuksessa virittäydytään joulun ajan tunnelmaan
Vihertietokeskuksen perinteistä joulunavausta vietetään glögitarjoilun merkeissä 4.–5. joulukuuta kello 10–17.

Yrjönkadun ja Hallituskadun risteysalueen valmistuminen siirtyy
Kaivinkoneen rikkoutuminen keskeytti työt tänään aamupäivällä. Työn keskeytys siirtää risteysalueen valmistumista ensi viikkoon. Sääolosuhteista riippuen asfaltointi suoritetaan joko maanantain 3.12.…

Tiilimäen, Päärnäisten ja Mikkolan kaavoja nähtäville
Vireillä olevien asemakaavojen muutosten rajaukset, osallistumis- ja arviointisuunnitelmat sekä nähtävillä olevat asemakaavaluonnokset ovat osallisten ja myös muiden arvioitavissa 29.11. -…

Clone of ARKKITEHTUURIKILPAILU PORIN AARTEESTA ALKAA
Arkkitehtuurikilpailu Porin Aarteesta alkaa tänään. Tehtävänä on suunnitella kaupunkikuvallisesti ja toiminnallisesti elämyksellinen korttelikokonaisuus Satakunnan Museon ympäristöön.

Terveys- ja sairaalapalvelut vahvistavat lääkärikuntaa ostolääkäripalveluilla
Porin perusturvan terveys- ja sairaalapalvelut vahvistavat omaa lääkärikuntaansa terveyskeskuslääkäri-, sairaalapalveluiden osastonlääkäri- ja terveyskeskushammaslääkäri -palveluiden hankinnalla ajalle 1.1.2019–31.12.2020. Perusturvalautakunta teki asiasta…