annis majoitus

Kaupunginhallitus jätti Kulttuuritalo Anniksen aseman vielä pöydälle

Porin kaupunginhallitus ei vielä ottanut kantaa Kulttuuritalo Anniksen asemaan Porin kaupungin organisaatiossa. Kaupunginhallitus päätti jättää asian pöydälle kokouksessaan perjantaina 18. lokakuuta. Sitä on tarkoitus käsitellä seuraavan kerran kahden viikon kuluttua.

annis majoitus

Kaupunginjohtaja Aino-Luukkonen esitti, että Anniksen toiminnan vetovastuu siirrettäisiin kaupungilta yhdistysvetoiseksi kumppanuussopimusmenettelyn avulla. Asiaa valmistelemaan nimettäisiin työryhmä.

Lauantaina 19. lokakuuta järjestetään avoin keskustelutilaisuus, jossa paneudutaan kulttuuritalo Annikseen ja talon toiminnan kehittämiseen. Tilaisuuteen on kutsuttu paikalle myös Anniksen käyttäjiä, alueellisia kulttuuritoimijoita sekä luottamushenkilöitä.

Tilaisuus alkaa kello 13. Sen pitopaikkana on Porin keskustan kehittämisen tutkimuskeskus Poris kävelykadulla, osoitteessa Yrjönkatu 13.

Annankatu 6 eli Annis on sosiaalinen kulttuurikeskus, joka on vuodesta 1980 asti antanut mahdollisuuden Porin kaupungin nuorille toteuttaa omia taiteellisia visioitaan talon luomassa vapaassa ilmapiirissä. Annis auttaa lapsia ja nuoria löytämään kulttuurista omaa elämäänsä rikastuttavia sisältöjä, taiteen tekemisen kautta.

Poriksen kaikkiin tapahtumiin voi tutustua osoitteessa www.pori.fi/poris

 


annis majoitus