Uutisarkisto
Smoothieilla mestaruuteen – Noormarkun yhtenäiskoulun opiskelijat voittivat Suomen Pikkuyrittäjät -finaalin
Kolmen Noormarkun yhtenäiskoulun opiskelijan yritys Space Smoothie nappasi voiton valtakunnallisessa Pikkuyrittäjät-kilpailussa.
VÄHÄX on nyt SNAP
Porin lastenkulttuurikeskuksen luoman Vähäx valottaa -lasten ja nuorten valokuvafestivaalin pohjalta on kehitetty uusi Valokuvataiteen museon ja alueellisten valokuvakeskusten yhteishanke SNAP.…
Keskustan parkkialueita puhdistetaan – siirtokehotus useilla alueilla
Keskustan katualueiden puhdistusta hiekoituksesta jatketaan pysäköintialueista. Keskusaukiolla puhdistusta tehdään tiistaina 22. toukokuuta sekä samaan aikaan niin sanotulla Nuorisotalon paikoitusalueella puhdistetaan…
Tiäksää Ohi O! aloittaa nuorten kesäloman
Tiäksää Ohi O! -tapahtuma kokoaa 13-17 -vuotiaat juhlistamaan kesäloman alkua 2.6.2018 klo 18-23. Tapahtuma on Satakunnan suurin koulujen päätösbiletapahtuma.
Yhteisökeskukselle liki 85 000 euron avustus Porin kaupungilta
Porin kaupunki on myöntänyt miltei 85 000 euron avustuksen kumppanuustoiminnan käynnistämiseen ja vuokriin Yhteisökeskukselle. Aiemmin on neuvoteltu yhteistyön teemoista. Näistä…
Hyvinvointirahan hakemukset on julkaistu äänestettäväksi
Äänestä kymmenestä finalistista suosikkiasi.
Kasviretki Harjavallan Paratiisin lehtoon
Lauantaina 26. toukokuuta retkeillään yhdellä Suomen laajimmalla lehtoalueella Kokemäenjoen pohjoisrannan töyräällä. Ilmoittaudu mukaan retkelle!
Kotiseuturakkaus näkyy käsitöissä – #porineuloo innosti asukkaat tekemään käsitöitä poriksi
Porin kaupungin käsityöhaaste on saanut porilaisten puikot kilisemään, virkkuukoukut viuhumaan ja ompelukoneet surraamaan. Marraskuussa julkaistu #porineuloo-kampanja on innoittanut kymmeniä käsityön…
Puolihullut päivät tarjoavat ohjelmaa koko perheelle
Porin nuorten työpaja ja Varaosapankki järjestävät Porin Veturitalleilla kesäisen koko perheen tapahtuman Puolihullut päivät. Tapahtumassa voi tutustua monien porilaisten yhdistysten…