Uutisarkisto

IL1 kuva

Taavi-silta ja Jokisataman venelaiturit talvisäilöön ensi viikolla

Tämän vuoden purjehduskausi on päättynyt ja Jokisataman venelaitureiden purkutyöt aloitetaan tiistaina 30. lokakuuta. Ensimmäisenä puretaan Lukkarinsannan ja Aittaluodon Varvinrannan laiturit,…
IL1 kuva

Aittaluoto 2020 projektin perustustyöt ovat edenneet betonointi-vaiheeseen

Pori Energia Oy:n Aittaluoto 2020 projektin vaativat ja haastavatkin perustustyöt ovat edenneet uuden kattilan ja savupiipun alueen pohjalaatan betonointi-vaiheeseen.
IL1 kuva

Petteri Lahdesta liikunta- ja nuorisoyksikön päällikkö

Petteri Lahti on valittu Porin kaupungin liikunta- ja nuorisoyksikön päälliköksi. Hän aloittaa virassaan 1.1.2019. Sivistyslautakunta teki päätöksen Lahden valinnasta kokouksessaan…
IL1 kuva

Kirsi Varhila puhuu sotesta Porissa

Sosiaali- ja terveysministeriön sosiaali- ja terveydenhuollon ohjausosaston osastopäällikkö Kirsi Varhila vierailee Porissa ensi viikolla.
IL1 kuva

Hyvinvointirahalla toteutetaan monipuolisia hankkeita porilaisten iloksi

Hyvinvointirahalla toteutetaan kahdeksaa hanketta, johon kuuluu puistojen kehittämistä ja liikunnan lisäämistä. Osa hankkeista on ilahduttanut jo meitä porilaisia ja osaa…
IL1 kuva

Reilun kaupan ostos ei vaadi paljoa, mutta antaa enemmän

Porin kaupunki juhlistaa 10. vuottaan Reiluna kaupunkina. Juhlia vietetään Kauppakeskus Puuvillassa perjantai-iltapäivänä klo 15 alkaen: siellä maistellaan Reilun kaupan banaaneja…
IL1 kuva

Pyhäinpäivän kävelykierros tunnelmalliselle vanhalle hautausmaalle

Kuka porilainen tunnettiin lempinimellä ”porilaisten marssi”, keitä olivat komeiden sukuhautojen Grönfeldtit tai miten italialaiset posetiivarit ja apinat liittyvät porilaisen disponentti…
IL1 kuva

20. Insomnia kerää noin 2000 pelaajaa yhteen

Verkkopeliyhdistys Insomnia ry järjestää Insomnia XX -verkkopelitapahtuman nyt neljättä kertaa Porin Karhuhallissa 25.-28.10.2018. Tapahtuma tulee tuttuun tapaansa Satakunnan suurimpana verkkopelitapahtumana…
IL1 kuva

Liikuntatilojen vuorojen haku käynnissä

Vuorohakemukset liikuntatiloihin ja leirikeskuksiin on jätettävä määräaikaan mennessä. Vapaita vuoroja voi varata myös keskellä kautta.
IL1 kuva

Syyslomalla keskitytään liikuntaan ja paneudutaan työpajoihin

Porilaisten koulujen syyslomaa vietetään 22.–28. lokakuuta. Tekemistä riittää tapahtumista itsenäiseen ulkoiluun. Syysloman voi startata jo lauantaina Lempipaikka-tapahtumassa.