Vanhan ajan joulutori Toivon ja Korsmanin pihapiirissä

Kädentaitoa ja joulutunnelmaa – Vanhan Ajan Joulutori Toivon pihapiirissä

Ensimmäistä adventtia edeltävänä lauantaina 1.12. rakentuu Toivon ja Korsmanin talon pihapiiriin perinteinen joulutori. Joulutori tunnetaan nimellä Vanhan Ajan Joulutori ja se järjestetään nyt jo 22. kertaa.

Vanhan ajan joulutori Toivon ja Korsmanin pihapiirissä

Torille on tulossa viitisenkymmentä kädentaitajaa ympäri Satakuntaa myymään tuotteitaan. Osa torin myyjistä on uusia, osa vanhoja tuttuja. Myynnissä on käsityöläisten perinteisten tai perinteisistä materiaaleista tehtyjen töiden lisäksi myös syötävää ja juotavaa. Toivossa on martto­jen puffetti ja pihan soppatykistä saa ostaa ohrankryynipuuroa myös kotiin vietäväksi.

Myyntipöytiä on kaikkialla Toivon ja Korsmanin talon tunnelmallisessa pihapiirissä. Niitä löytyy sekä vanhoin kalustein kalustetuista huoneista että ulkoa, jossa on käytössä perinteiset Porin kauppatorin 1920-luvun mallin mukaan tehdyt toripöydät.

Vuonna 1995 perustettu Rakennuskulttuuritalo Toivo on perinteisen rakentamisen lisäksi halunnut tuoda eri tavoin esille satakuntalaista käsityötä ja käsityöläisyyttä. Joulutorista on vuosien myötä muodostunut sekä käsityöläisille että asiakkaille tunnelmallinen joulunaloitusperinne.

 


Vanhan ajan joulutori Toivon ja Korsmanin pihapiirissä