Uutisarkisto
Kaasmarkun uimarannan uimakielto on purettu 22. elokuuta alkaen
Porin seudun ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueeseen kuuluva Ulvilan kaupungin Kaasmarkun uimaranta asetettiin uimakieltoon 30. kesäkuuta korkean enterokokki-pitoisuuden vuoksi 19. ja 26. kesäkuuta…
Kuntokampanjat ja ohjattu toiminta kannustavat jälleen liikkeelle – myös presidentti Niinistö haastaa liikkumaan
Syksy on mitä mainiointa liikkumisen aikaa! Syyskuun alusta asti käynnissä olevat kuntokampanjat kannustavat lähtemään liikkeelle luonnon helmaan. Porista löytyy kattavasti…
Kirjurinluodon saunahanke etenee – kaupunki järjestää markkinavuoropuhelun avoimesta tontinluovutuskilpailutuksesta
Porin kaupunki järjestää markkinavuoropuhelun koskien Kirjurinluodon uimarannan länsipäässä sijaitsevan rakennuspaikan luovutuskilpailua. Kilpailun tavoitteena on saada rannalle ympärivuotisesti avoinna oleva saunarakennus…
Elokuun lopussa juhlitaan Itämerta ja Suomen luontoa
Tulevana lauantaina 26. elokuuta vietetään Suomen luonnon päivää, jolloin lähiluontoa pääsee juhlistamaan esimerkiksi luontoretkellä Yyteriin tai hyönteishotellin rakennustalkoilla. Torstaina 31.…
Jussi Koivusalon Dioriittiperhe-veistos siirretään korjattavaksi
Kuninkaanhaan koulun edustalla sijaitseva ulkoveistos Dioriittiperhe siirretään korjattavaksi. Veistoksen yhden hahmon pää on irronnut oletettavasti lumiauran törmäyksessä, ja se on…
Pohjoisväylän kouluun pysyvien ja hetkellisten taideteosten kokonaisuus
Pohjoisväylän koulun uudisrakennus on otettu käyttöön elokuussa 2023. Rakennuksessa on juuri Pohjoisväylän kouluun suunniteltuja taideteoksia, joista osa on pysyvämpiä ja…
Tullipuominkatu suljetaan liikenteeltä iltaisin 22.–24. elokuuta
Uuden oikeustalon työmaalla suoritetaan torninosturin pystytys 22.–24. elokuuta välisenä aikana. Asennusta tehdään päivittäin kello 18–06 välillä.
Uimavedet pääosin hyvälaatuisia – Kaasmarkun uimaranta käyttökiellossa, vähäisiä sinilevähavaintoja
Porin seudun ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen uimarannoilta 14. elokuuta otettujen ja laboratoriossa tutkittujen valvontanäytteiden perusteella uimaveden laadun on todettu olevan mikrobiologisesti hyvää…
Tapahtumat värittivät maauimalan kesää – keskustan uimahalli aukeaa tiistaina 22. elokuuta
Porin maauimalan uintikausi päättyy tämän viikon sunnuntaina 20. elokuuta. Viimeisellä viikolla uidaan normaalin aikataulun mukaan arkisin kello 6-21, lauantaina kello…
Porin kouluihin palkattiin ukrainalaisia ja venäläisiä koulunkäynninohjaajia – Työ alkoi uudella ja heti hyväksi todetulla koulutuskonseptilla
Porin kaupunki on rekrytoinut yhteistyössä vastaanottokeskuksen kanssa yhteensä seitsemän ukrainalaista ja venäläistä koulunkäynninohjaajaa tukemaan kuudessa koulussa valmistavasta opetuksesta perusopetukseen siirtyneitä…