Uutisarkisto

Suomen suurin yhteiskunnallinen keskustelutapahtuma SuomiAreena järjestetään Porissa 15.-19.7.2019. Tänä kesänä jo 14. kertaa järjestettävän tapahtuman pääteemoina ovat tulevaisuuden osaaminen ja innovaatiot. Viiden päivän aikana SuomiAreenassa järjestetään kaksisataa tilaisuutta, joihin osallistuu tuhat yhteiskunnallista vaikuttajaa poliitikoista viihdetähtiin.
Porin kaupungin palvelut ovat hyvin saatavilla myös kesäaikaan. Aukioloajoissa on kuitenkin pieniä muutoksia, jotka kannattaa pistää muistiin.
SuomiAreenan 2019 teema tulevaisuuden osaaminen ja innovaatiot konkretisoituu toden teolla tulevana kesänä. Kävijät pääsevät kokeilemaan nykypäivän koulunkäyntiä, kun pääyhteistyökumppani OAJ avaa Porin Lyseon koulun ovet kaikelle kansalle. Pääyhteistyökumppani LähiTapiola puolestaan pohtii tietoturvaa ja tutustuttaa kävijät hakkerointiin. Paikalliset toimijat ovat SuomiAreenassa taas näkyvästi esillä, kun luvassa on niin paikallisesti kiinnostavaa keskustelua kuin kansainvälistä dialogia, tietenkään urheilua unohtamatta.
Eduskuntavaalien varsinaista vaalipäivää vietetään sunnuntaina 14. huhtikuuta 2019. Kaikki äänestyspaikat ovat vaalipäivänä avoinna kello 9–20.
Porin Karhuhallissa järjestetään keskiviikkona 10. huhtikuuta kello 10–16 kaikille avoin Robogaming-tapahtuma, jossa halukkaat pääsevät tutustumaan robotiikkaan pelimaailmaan kautta.
Kesäkauden aikana Porissa järjestetään kymmenisen retkeä ja luontotapahtumaa, jotka ovat kaikille avoimia. Moniin on kuitenkin ilmoittautuminen rajallisen osallistujamäärän takia, joten laita mieleisesi retket jo nyt kalenteriin! Ensimmäinen retki on jo lauantaina 6. huhtikuuta: silloin seurataan lintujen kevätmuuttoa.
Viikon aikana Porin kaupunki ja muut toimijat järjestävät Porin alueella paljon keskusteluja ja tapahtumia, joiden tarkoituksena on lisätä ihmisten tietoisuutta muista maista, kulttuureista ja vähemmistöistä. Rasisminvastainen viikko kestää koko ensi viikon 18.–24. maaliskuuta.
Uusi Satakirjastot-sovellus suosittelee käyttäjälle kiinnostavia kirjoja ja ehdottaa ajankohtaisia tapahtumia. Älypuhelimeen ladattava suosittelijasovellus tuo henkilökohtaiset kirjastoapulaiset jokaisen satakuntalaisen käyttöön ajasta ja paikasta riippumatta.
Porista löytyy hiihtolomatapahtumia koko perheen makuun. Tarjolla on ohjelmaa monipuolisesti kulttuuri- ja liikuntatapahtumien parissa.
Porin perusopetuksessa on aloitettu kielisuihkutunnit, joilla eka- ja kolmasluokkalaisia kannustetaan kielten opiskeluun. Kokeilun taustalla on ensi vuonna voimaan tuleva valtioneuvoston päätös kieltenopetuksen varhentamisesta.

Sivut