Uutisarkisto
Pääsiäisviikolla kannattaa suunnata Yyteriin!
Pääsiäisviikolla 30. maaliskuuta–6. huhtikuuta Yyterin vierailukeskus on avoinna päivittäin kello 10–17. Piha-alueen nuotiopaikalla on tulet tunnelmointia ja eväiden paistamista varten…
Earth Hour muistuttaa ilmastoteoista 28. maaliskuuta
Pori osallistuu jälleen kansainväliseen Earth Hour -tapahtumaan, joka kannustaa pysähtymään ympäristön ja ilmastonmuutoksen hillinnän äärelle. Kansainvälinen tapahtuma muistuttaa, että pienilläkin…
Katujen kevätsiivous on käynnissä – huomioi keskustan alueen siirtokehotukset
Ilmojen lämmetessä ja yöpakkasten väistyessä katujen kevätsiivouksia on päästy tänä keväänä aloittamaan jo hyvissä ajoin maaliskuun puolella. Ensi viikolla puhdistuskalustoa…
SuomiAreena ja Suomen evankelis-luterilainen kirkko yhteistyöhön – Keski-Porin kirkon pihamaalle nousee SuomiAreena-lava
Porissa kesäkuun viimeisellä viikolla järjestettävään SuomiAreena-tapahtumaan rakennetaan uusi keskustelulava, joka sijoittuu Keski-Porin kirkon puistoon, Kokemäenjoen rannalle. Lava on osa Porin…
Liikuntaolosuhteiden hankesuunnitelmat ja uimalaitosten aukioloaikamuutokset tuodaan päätöksentekoon
Hankesuunnitelmat Kuninkaanhaan koulun lähiliikuntapaikan rakentamisesta ja urheilukeskuksen tekonurmen ensimmäisestä vaiheesta ovat valmistuneet. Hankesuunnittelukohteet sisältyvät vuosille 2024–2030 laaditun kaupungin liikuntaolosuhteiden kehittämissuunnitelman…
Kyläsaaren koulun ja päiväkodin sekä Viikarin päiväkodin tarveselvitysten lautakuntakäsittelyt käynnistyvät
Porin kaupungin koulu- ja varhaiskasvatustilojen tulevaisuuden tarpeita on kartoitettu tarveselvitysten avulla. Tarveselvityksissä tarkastellaan yhdistetyn koulu- ja päiväkotirakennuksen toteuttamista Kyläsaareen sekä…
Impolan uuden ylikulkusillan suunnittelu on käynnissä
Ulvilantiellä Mikkolan, Sampolan ja Impolan risteämiskohdassa sijaitsevan Impolan ylikulkusillan uusiminen on tarkoitus aloittaa kesällä 2027. Siltahankkeen katu- ja rakentamissuunnittelu on…
Tule tutustumaan soittimiin Palmgrenin avoimien ovien päivänä
Palmgren-konservatorio järjestää 28. maaliskuuta kello 11–13 avoimien ovien päivän. Päivän aikana konservatoriolla pääsee kokeilemaan eri soittimia ja kuulemaan erilaisia musiikkiesityksiä.…
Maaliskuussa Lasten Liikuntamaa on perheille maksuton!
Porin Pelastakaa Lapset ry tarjoaa maksuttoman sisäänpääsyn Karhuhallin Lasten Liikuntamaahan sunnuntaina 29. maaliskuuta kello 15–17. Liikuntamaassa perheet pääsevät kokeilemaan monipuolisia…
Kellahden rantatie katkaistaan läpiajoliikenteeltä maanantaina
Kellahden rantatiellä tehdään maanantaina 16. maaliskuuta Pori Energia Sähköverkot Oy:n kaapelointitöitä, jotka tuovat hetkellisiä muutoksia alueen liikennejärjestelyihin. Kellahden rantatie katkaistaan…